tiistai 1. joulukuuta 2020

Koti, mikä koti

 

Voi että mie haaveilen omasta talosta. Asunto, johon meidän piti muuttaa korkeintaan 6kk ajaksi, onkin ollut meidän koti jo 8kk ja tulee olemaan ainakin 11kk. Tämä on kyllä ihan kodikas ja tavallaan viihdytään, mutta lumiauran ääni viereisellä kadulla kuulostaa aamu viideltä kutakuinkin maailmanlopulta ja perjantai- ja lauantai-öisin basson jumputus sekä äkäiset kaasutukset liikennevaloista toisinaan herättävät ja yleensä ainakin vaikeuttavat nukahtamista. Aamuliikenne alkaa aika tarkkaan klo 6 ja silloin meidän neiti näppärä herää. 

Parasta tässä asunnossa on kauniit maisemat ikkunasta Kemijoen ja Ounasjoen risteyskohtaaan ja Ounasvaaralle sekä viereinen leikkipuisto, jota nimitetään heppapuistoksi. Leikkipuistosta parasta tekevät kaksi samassa elämäntilanteessa olevaa äitiä kutakuinkin samanikäisine lapsineen. Siellä me ruoditaan öisiä heräämisiä, uhmakiukkuja, liikkelle lähdön tuskaa ja sitä, kun mihinkään ei pääse. Tuskastellaan koronaa ja vähän kaikkea muutakin ja nautitaan, kun lasten leikit sujuvat. 

maanantai 14. syyskuuta 2020

4kk ikäinen pötkylä

 

Hän on 4kk ja aivan ihana pieni poika! Iloinen ja hymyileväinen ja oikein taitava, kun osaa jo pyörähtää masulleen selältä! Juttelee ja hymyilee erityisesti siskolle ja äidille, myös pappa saa isot hymyt. Naurujaan hän säästelee vain äidin höpötyksille. ♥ Siskoaan varautuneempi poika on eli vierastaa jo nyt aika kovasti joitakin ihmisiä kuten minun siskoa. Innostuu hurjasti Ryhmä Haun näkemisestä ja etenkin Sampasta, sisko on Ryhmä Hau -hahmoineen vielä helisemässä, kun tämä poitsu lähtee liikenteeseen. 

Kooltaan hän on edelleen iso, nyt käytetään jo 74 kokoisia vaatteita, kun sisko käytti sen kokoisia vasta 6kk iässä. Kantamista siis riittää ja äidin lihakset kasvaa kohisten. ;)

Pötkylää vaivaa vain allergiat, kananmuna ja kala on niistä pahimmat, jotka saa vatsan kuralle ja ihon ärtymään. Muitakin allergian aiheuttajia ehkä on, mutta nuo nyt on varmat ja selkeät. Kakka on välillä ihan vaahtoa ja masu on selvästi vähän kipeä. Yöt nukutaan onneksi silti pääsääntöisesti hyvin ja samoin päiviin on löytynyt aika selkeä rytmi. Vähän jännitän kiinteiden aloittamista. Seuraavalla kerralla neuvolassa otan puheeksi nämä allergiat.

Flunssia on ehditty jo yksi sairastaa ja nyt on toinen menossa, edellisessä oli yskää tosi pitkään ja tässä sitten tuntuu olevan loputon nuha, jonka loppumista odotellaan kuumeisesti, kun neidin pitäisi päästä taas kerhoon ja kavereiden kanssa leikkimään. 

lauantai 18. heinäkuuta 2020

Hieno tyttö


Meidän 3veellä on mielikuvitusystävä, nimeltä hieno tyttö. Hienolla tytöllä on kaikkea, mistä Aada haaveilee ja hienolle tytölle voi soitella. Hienolla tytöllä on mm. kissa, chihuahua (ja jopa monta!) ja tusseja. Hieno tyttö osaa sellaisia asioita, mitä Aada vielä harjoittelee ja mitä haaveilee osaavansa. Ihana mielikuvitusystävä, jonka kautta voi tsempata itseään ja haaveilla kaikesta.

perjantai 29. toukokuuta 2020

2-viikkoinen

Eilen tuli ikää 2 viikkoa ja muistin jopa ottaa kuvan! 2-viikkoisena meidän pötkylä on leppoisa tapaus, nukkuu ja syö ja ihmetteleekin jonkin verran. Automatkat sujuu myös nukkuen ja turvakaukalossa nukkuu mielellään, nukkuu yhtä hyvin vaunuissa kuin kantorepussakin, tai yöllä sängyssä. Öisin herättelee syömään noin 3h välein ja kerran yössä pitää vaihtaa vaippa, kun ähinä ei rauhoitu syötöllä. Masujumppaa tehdään jokaisella vaipanvaihdolla ja se tuntuu rauhoittaneen piereskelyäkin, joka aiemmin aiheutti ähinää ja häiritsi unta. 

Eilen pikkuveli sai ensimmäisen d-vitamiinitipan (Fiiluksen maitohappobakteeri+d-vitamiini) eikä aiheuttanut ainakaan eilen mitään ihmeempää. Saa nähdä, miten sitten kun määrää lisätään, mutta toivotaan, että masu ei ala vaivata. :) Ja jos alkaa, niin vaihdetaan sitten johonkin muuhun.

Tänään käytiin ensimmäinen pidempi vaunulenkki, melkein 4km ja se tuntui äidistä tosi hyvältä ja poitsukin nukkui sen ajan hyvin.

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Ensimmäiset 2 viikkoa

Meidän ensimmmäinen viikko vauvan kanssa kului sairaalassa bakteeri-infektion vuoksi. Tuntui loputtoman pitkältä viikolta, mutta niin se vain päättyi ja päästiin kotiin. Tuore isosisko oli ihan tohkeissaan, kun äiti tuli kotiin. Pikkuveljeen suhtautuminen sen sijaan oli aluksi aika rajua ja mustasukkaista, mutta nyt kun on tässä ihmetelty viikko, niin aina pitää päästä mukaan kun pikkuveljen vaippaa vaihdetaan ja omaa nukkea pitää hoitaa samalla. Nukkevauvoja on ahkerasti imetetty, syötetty pullosta ja vaippaakin on vaihdettu. Meidän pojanpötkylä on sen verran iso, että 1-koon vaipoista tuli nuken vaippoja, joten vaihdettavaa riittää.

Tänään kävi terveydenhoitaja kotikäynnillä; 2-viikkoinen lötköpötkö painaa jo 5270g, joten painoa on tullut ihan reippaasti, kun kahdessa viikossa on saavutettu syntymäpaino ja vielä puoli kiloa päälle. Kyllä poitsu tissillä viihtyykin niin hyvin, ettei se sinänsä ihme ole. Muutenkin pötkylä on aika leppoisan oloinen tapaus, se tankkailee hyvin, ihmettelee hetken ja nukkuu sitten pitkät pätkät eikä kovin huutele. Toivotaan, että pikkuveli myös pysyy tällaisena rennon letkeänä tapauksena. ;)

perjantai 15. toukokuuta 2020

Hän on täällä 💙



Meidän pikkuinen syntyi käynnistettynä 14.5. 00:52. Mitat 4835g ja 55cm.

Käynnistys tapahtui ballongin laitolla noin 9:30, se lähti noin klo 14 pois. Saliin pääsin odottelemaan kalvojen puhkaisua klo 17 aikaan. Supistuksia tuli jo tässä vaiheessa, vaikka ei vielä kovin vahvoina. Kalvot puhkaistiin paria tuntia myöhemmin, jonka jälkeen supistukset itsekseen vahvistui ja kipeytyi. Ei tarvittu oksitosiiniakaan. Iso pieni poika syntyi 26min ponnistusvaiheen jälkeen. Näin iso koko oli ihan täysi yllätys, mutta ilman tikkejä ja ongelmia selvittiin.

Alkuun lähti hyvin liikkeelle imetys ja kaikki, mutta nyt seuraillaan tiheää hengitystä. Liittyy tähän isoon kokoon, kun verikokeissa ei muuten mitään syytä löytynyt. Kurjaa vaan, kun ei saa pientä pitää koko ajan lähellä. Vointi muuten on hyvä niin mulla kuin vauvallakin.

maanantai 6. huhtikuuta 2020

37. raskausviikko ja kuukauden kuulumiset

Eilen alkoi jo 37. raskausviikko, laskettuun aikaan on enää alle kuukausi! Kohta meidän vauva on täysiaikainen ja periaatteessa valmis syntymään. En tosin jotenkin jaksa uskoa, että tämäkään itsekseen syntyisi tai ainakaan ennen laskettua aikaa. Edellisen postauksen jälkeen on ehditty muuttaa takaisin Rovaniemelle ja uuteen kotiin, joka on aivan ihanalla paikalla keskustan lähellä. Asuttiin melkein kolme viikkoa minun vanhemmilla ennen kuin päästiin omaan kotiin muuttamaan, mutta nyt on uusikin koti aika lailla järjestyksessä.

Ehdittiin sairastaa influenssa minun vanhemmilla asuessa. Sain itse sen ensimmäisenä, oletettavasti matkalla Imatralta Rovaniemelle, vaikka kuinka pesin käsiä ja olin muka huolellinen. Oli melkoinen tauti, kuumetta pari päivää ja kipeä olo pitkään, yskä kesti monta viikkoa. Varsinkin minun äiti sairasti taudin oikein kunnolla. Aada taas välttyi siltä kokonaan. Nyt ollaan onneksi terveitä ja vältellään turhia käyntejä missään.

Raskauden suhteen kaikki sujuu hyvin. Vauva on pää alaspäin ja muuten olo on hyvä. Liitoskivutkin on helpottaneet, mikä on ehkä vähän hassua, kun kuitenkin tässä koko ajan maha kasvaa ja vauva kasvaa. Olisiko sitten kevyempää tämä elämä nyt kuin aiemmin vai mikä lie vaikuttaa. Närästystä on ja maha alkaa olla tiellä joka asiassa, mutta muutenhan tässä sujuu ihan hyvin ja aika kuluu toistaiseksi ihan nopeasti!

Koronavirus vähän ahdistaa, mutta minkäs teet. Ei olla kukaan onneksi riskiryhmää eikä suuremmin käydä missään, niin toivotaan, että vältytään siltä ahkeralla käsien pesulla tai sairastetaan ainakin lievänä. Koronaviruksen takia Aada ei tule pääsemään katsomaan vauvaa sairaalaan, eikä pääse isäkään muualle kuin synnytykseen mukaan. Se vähän harmittaa ja mietityttää, miten Aada reagoi siihen, ettei näe minua moneen päivään, kun se on niin äidin tyttö ja me ei olla oltu erossa ikinä edes yötä. Ja vitsi miten ikävä mulla varmasti ehtii tulla tinttistä. 

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

31. raskausviikko ja kokemukset tukivyöstä

Tänään pyörähti käyntiin taas uusi raskausviikko, viikko 30+0! Sen kunniaksi otettiin vähän kuvia Aadan kanssa. Vaivat on entiset ja tuntemukset on entiset. Vauva ehkä on nyt masussa oikein päin, koska välillä paine alhaalla on kova ja potkut tuntuu vain ylävatsalla. :) 

Soittelin Rovaniemen päähän neuvolaan istukkakontrollilähetteestä, mutta kuulemma ei vielä voi tehdä, kun täältä päästä ei ole vielä tiedot saapuneet. Olisi minusta jotenkin kätevämpää ja turvallisempaa, että esimerkiksi neuvolatiedot näkyisi eri paikkakunnilla ilman mitään tietojen lähetyksiä postitse...

Tilasin myös tukivyön kokeiluun ja sehän toimii! Aadaa odottaessa mulla oli käytössä Anitan tukivyö, mutta se jotenkin ahdisti alavatsaa ja aiheutti lähinnä supistuksia ja epämukavaa oloa. Nyt hankin Carriwelin saumattoman tukivyön, joka yltää koko vatsan päälle ja se toimii. Ensimmäisen päivän käytön jälkeen sain nukuttua yönkin ilman ainuttakaan herätystä, kun se oli helpottanut päivän aikana niin kovasti. Käveleminenkin onnistuu nyt paljon paremmin. Käytiinkin tänään sitten tunnin kävelylenkki, teki mielelle niin hyvää! Eilisen myrskypäivän jälkeen tänään oli tosi kiva aurinkoinen sää.

perjantai 21. helmikuuta 2020

Äidin harrastukset, onko niitä?

Usein ihmisiltä kysytään, että mitä harrastat, kun halutaan tutustua uuteen ihmiseen. Itse pohdin siinä kohtaa aina kuumeisesti, että mikä lasketaan harrastukseksi ja onko mulla muka jotain, mitä voisin harrastukseksi nimittää. Ennen vastasin ilman muuta, että koirien kanssa touhuilu on minun harrastus, nykyään vastaan vältellen, että ehkä valokuvaus on jotain sellaista, mitä harrastan, vaikka sekin on hyvin satunnaista ja ei-tavoitteellista. Kaipaan kyllä harrastusta, jotain sellaista juttua, mistä olisin innoissani kuten koirista ennen - jotain sellaista juttua, mihin saisin pistää vain oman aikani ja nauttisinkin siitä vielä intohimoisesti.

Valokuvaus on vähän sellainen juttu, että tiedän osaavani ottaa kuvia ja useimmiten kuvat teknisesti varmaan ovat ihan hyviä. Itsekritiikki kuvanotto- ja muokkaushetkellä on yleensä kuitenkin valtava, enkä juuri koskaan ole tyytyväinen omiin kuviini ennen kuin sitten selaan niitä albumista myöhemmin. Minulta puuttuu myös ideoita - ainahan voi ottaa perushyviä kuvia lapsista tai koirista, mutta se, että niissä olisi sitä jotain erityistä, on ihan asia erikseen.

Toisaalta mietin, tarvitseeko harrastuksen olla tavoitteellista? Riittääkö, että siitä jonkin tekemisestä vain pitää? Niin kuin nyt koirien kanssa lenkkeily ja niiden kanssa touhuaminen. Ei sekään minulla ikinä erityisen tavoitteellista ole ollut, mutta siinä vain oli sitä jotain, mistä nautin. Koiraa kaipaan elämään ihan valtavasti. Etenkin sen jälkeen, kun ulkoilutin ennen joulua ja joulun jälkeenkin yhtä Kiko-nimistä koiraa ja joululomalla touhuttiin koiranpentujen ja vanhempien koirien kanssa.

Ajattelen harrastuksen olevan jotain sellaista, mikä tuo hyvää mieltä ja sisältöä elämään sen ainaisen arjen keskelle. Jotain sellaista mukavaa tekemistä, missä saa keskittyä itseensä. Ehkä harrastuksesta on ajatuksenakin tullut tärkeämpi nyt, kun on äiti, sillä tuntuu (minun oman pääni sisällä), että oman ajan ottamiseen pitäisi olla joku selkeä syy - kuten se tärkeä harrastus. Sen lisäksi lenkkeily yksinään tuntuu yleisesti ottaen pelkästään pöljältä ja kameran ulkoiluttaminen ilman kuvausrekvisiittaa (koiria tai lapsia) vähintään yhtä omituiselta. Kuntosalilla käynti oli ihan mukavaa, mutta se ei ihan ole se minun juttu, eikä nyt raskaana liitoskipujen keskellä oikein onnistuisikaan. 
Näin monta koiraa en välitä ottaa kuin näissä kuvissa, mutta yksi pienehkö olisi ihana. Ehkä parin vuoden sisällä?

keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Imatran helmikuu

Imatran helmikuu näyttää tältä. Tuntuu ihan uskomattomalta, että aurinko paistaa, kadut on ihan puhtaat ja sulat lumesta ja jäästä, pihallakin pari hassua lätäkköä tai lumikasaa siellä täällä. Oma pää on sitä mieltä, että kohta on kesä. Myös facekirppiksillä olen ollut huomaavinani samaa, että kesä- ja kevätvaatteet menee kaupaksi ja ihmiset on ruvenneet hankkimaan niitä. Normaalisti helmikuussa ei vielä kauheaa kiirettä sellaisille ole, vaan ennemmin mietitään vielä, miten saisi nakerot pidettyä mahdollisimman lämpiminä.

Raskauden kannalta tämä on helppoa, kun ei tarvitse miettiä, miten tarkenisi, kun kaikki omat talvivaatteet ahdistaa ja kuukauden tai parin takia ei viitsisi paljon mitään hankkia. Aadaa odottaessa vielä ajattelin, että kaikki vaatteet voi hyvinkin tulla uudelleen käyttöön, kun/jos saadaan toinen lapsi. Nyt en ole ollenkaan varma, että tuleeko meille enää kolmatta ja jos niin kävisi, niin milloin. Yhden äitiystakin ostin, kun edellinen musta tuntui niin synkältä ja telttamaiselta omaan makuun ja leggarit myös, kun niitä tarvitsee kuitenkin. Minun mahalla ei todellakaan mennä omilla vaatteilla läpi raskauden kuten jotkut voi tehdä. Paitsi, että maha on niin iso, että tavalliset vaatteet ei sovi päälle, mulla alkaa jo hyvissä ajoin alkuraskaudessa supistelemaan kaikki vatsaa kiristävät vaatteet.

Taaperon mielestä tällainenkin sää on kiva, vaikka Aada haikaileekin papan luokse mäenlaskuun. Onneksi sinne ensi viikolla mennään. Nyt nautitaan lätäköissä uimisesta ja hiekkalaatikon mutavellillä leikkimisestä, veden räiskyttämisestä ja jääpalojen heittelystä ja hajottamisesta! Kurahaalarin vedenpitävyys on testattu huolella ja todettu ainakin toimivaksi. Kulingin haalaria voin siis suositella. ;) Kameraakin on ollut kiva ulkoiluttaa, kun aurinko on paistanut. Vähän jännittää, miten omituiselta se tuntuu, kun ensi viikolla lähdetään pohjoiseen ja siellä on kuitenkin talvi parhaimmillaan ja lunta enemmän kuin tarpeeksi. Ehditään vielä hiihtämään ja laskemaan mäkeä monet kerrat!


30. raskausviikko!


Nyt alkoi jo 30. raskausviikko ja tänään eletään rv 29+3. Viikot vierii kovaa kyytiä, mutta vielä en hihku, kun viimeksikin ehdin olla raskauteen kaikkinensa ihan loppu ja kyllästynyt. Laskettuun aikaan on 10 viikkoa, mutta se tuntuu vielä todella kaukaiselta. Esikoisen odotus meni reilulla viikolla yli lasketun, niin nyt jotenkin suhtautuu laskettuun aikaan ja yleensäkin raskauden kestoon paljon suurpiirteisemmin eikä tule samalla tavalla laskettua päiviä. Ihanan pitkällä tämä odotus kyllä jo on siitä huolimatta!

Vaivoina edelleen kamalat liitoskivut, mutta ei sentään muuta. Vauva kääntyi eilen jotenkin parempaan asentoon ja tänään on ollut sitten helpompi olla ja liikkua, kun välillä tuntui olo tosi hankalalta. Nyt masu tuntuu ihan kivalta taas. :) Eilen kävin myös uimassa ja vitsi sitä vapauden tunnetta, kun vedessä maha ei painanut mitään, pystyi juoksemaan ja hyppimäänkin. Voisi yrittää alkaa käydä useamminkin!

Testailtiin Aadan kanssa jalustaa ja puhelimen kameran kaukolaukaisinta sunnuntai-iltana, masukuva siis tasan viikoilta 29+0.

keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Virkattu peitto vauvalle


Aadalle tein aikanaan villapeiton isoäidin neliöistä, pikkuveljelle taas valmistui tämmöinen puuvillainen peitto muunnelluista pajuneliöistä. Lankana käytin puuvillalankaa, sininen ja beige ovat Cotton nr.8, valkoinen on Prisman Perfect Cotton ja vihreä on Cotton nr.8 jämät sekä Sadnes Garnin Mandarin Petit (väri 9635). Tämä on nyt samanvärinen kuin Aadalle tehty vaunulelu, joten sopii sitten sävy sävyyn. Tein puuvillasta kun ajattelin, että on kesävauvalle ehkä parempi. Hieman mietin, pitäisikö taustapuolelle ommella joku pehmeä trikookangas, niin olisi vielä parempi köllöttelyalusta vai olisiko tämä kuitenkin monikäyttöisempi näin. Aadan peittoa tuli käytettyä vaunuverhona pitkään.

Käsitöitä ei ihan kauheasti ole tullut harrastettua tässä välillä, kun en oikein tiedä, mitä sellaista voisi tehdä, mikä tulisi myös käyttöön. Minun äiti ja miehen isotäti neulovat sukkia ja lapasia sitä tahtia, ettei kaikkea ehdi kunnolla pitääkään, joten niitä tuntuu turhalta tehdä vielä itsekin. Virkkaaminen ja neulominen olisivat kyllä kivaa ajanvietettä ja pohdin tässä, että mitä seuraavaksi aloittaisin. Tähän jäi taas koukkuun. 😄

tiistai 11. helmikuuta 2020

Taaperon päiväunet


Meidän tinttiksellä on ikää nyt 2,5v suurin piirtein ja päiväunien suhteen on käyty taistoa jo jonkin aikaa. Päiväunet tulevat selvästi tarpeeseen, ilman niitä illat on mahdotonta sirkusta ja neiti nuokkuu Pikku Kakkosen aikaan jo ihan väsyneenä (mutta ei toki nukahda). Iltalenkeistä ja iltaulkoilusta ei ilman päiväunia tule oikein mitään, kun tinttis on niin väsynyt. Nukahtamisen kanssa meillä on taisteltu suunnilleen koko tinttiksen elämän ajan joten uutta tämä ei sinänsä ole. Neiti vaan on melkoinen unitaistelija.

Päiväkodissa ollessa hoitajat saivat taistella unien kanssa joka ainoa päivä ihan tosissaan ja siitä huolimatta neiti jätti ne välistä toisinaan. Kotona ollessa tinttis nukkuu rattaissa, kun mie käyn lenkillä. Nyt raskaana ollessa ja liitoskipujen vaivatessa alkaa vaan käydä raskaaksi, kun kävelemään ois lähdettävä joka ainoa päivä säällä kuin säällä ja se vaatii sitten 45-60 min kävelyn. Hyväähän se pikku ulkoilu tekee, mutta kun ei vain tahdo pystyä.

Ollaan kokeiltu sisälle nukahtamisessa kupariketun rentoutussadut youtubesta, unilaulut, sadut, pimeä huone ja ihan kaikki. Rattaisiinkaan neiti ei nukahda, jos parvekkeella heijailen, vaan höpöttää vaan ja nousee jatkuvasti ylös. Välillä pidettiin jo päiväunetonta aikaa, kun neidillä oli joku vaihe, ettei nukahtaminen ylipäänsä tahtonut onnistua ja päivisin tuntui ihan hyvin jaksavan. Ilmeisesti kehityksessä on kuitenkin vaihteeksi sellainen vaihe, että unta tarvitsee selvästi enemmän ja päiväunet on erittäin tarpeelliset.

Mennään siis tällä taktiikalla nyt. Toukokuuhun ja pikkuveljen syntymään on vielä 3kk, silloin pikkuveli tarvitsisi jo vaunut itselleen, ellen sitten päädy hankkimaan tuplarattaita kuitenkin. Tai sitten kannan pikkuveljen liinassa tai repussa ja neiti melkein 3v saa nukkua rattaissa päiväunensa. Onneksi nyt ollaan muuttamassa rivitaloon, joten rappusissa ei tarvitse rahjustaa ja nukahtamisen jälkeen voin nykäistä rattaat vaan sisälle tai jättää ulos, ei tarvitse koko kylää kiertää neidin päiväunien aikana. 😉

lauantai 25. tammikuuta 2020

Vauvan vaatteiden inventaario

Kävin läpi kaikki pienet vaatteet, Aadalta jääneet ja kirppislöydöt ja olin vähän tyrmistynyt, ku sitä vaatetta olikin jo ihan reilusti. 11kpl 50/56 kokoisia bodeja ja housujakin melkoinen kasa! Kuvittelin, että ainakin pieniä kietaisubodeja voisi vielä tarvita, mutta ei todellakaan… 68 kokoiset jätän sitten myöhemmin hankittavaksi, niiden aika on kuitenkin vasta joskus ensi syksynä tai talvena, niin turhaa vielä hankkia ja saapa sittenkin tehdä kirppiskierroksia ja sieltä löytöjä, kun ei kaikkea heti hamstraa!

Kirppikseltä voi keskittyä bongailemaan enää ehkä 62 kokoisia bodeja tai jos löytyy jotain erityisen ihanaa ja söpöä. Joku collegehaalari pienessä koossa voisi myös olla hyvä, koska tuo Popin raidallinen haalari on aika reilua kokoa ja fleece voi olla liian kuuma. Touko-kesäkuussa kuitenkin joku sellainen ohuiden sisävaatteiden ja fleecen välimalli voi tulla tarpeeseen. Ja jos rehellisiä ollaan, niin Suomen ja etenkin pohjoisen kesässä ihan milloin vaan.

Nyt olen ostanut lähinnä newbien ja Lindexin vaatteita, koska niistä pääsee todennäköisesti vielä joskus eroonkin kirppiksellä. Uutena olen ostanut kaksi bodya ja yhdet housut. Niin suloisia kuin jotkut Peuhun ja Cirafin vaatteet olisivatkin, niitä ei kirppiksellä tunnu ostavan kukaan ja siksi jätän ne itsekin ostamatta. Huomaan, että olen ihastunut näissä vauvanvaatteissa mintunvihreään ja tummansiniseen, sekä harmaaseen. Todennäköiset kotiutumisvaatteetkin valikoitui sen mukaisesti, tämä seuraavan kuvan setti miellyttää silmää tosi kovasti! Hieman malttamattomuutta ilmassa, koska tänään on tasan 100 päivää laskettuun aikaan ja minun tapauksessa todennäköisesti paukutellaan siitäkin vielä toista viikkoa yli.

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

26. raskausviikko

Tänään alkoi 26. raskausviikko eli 25+0 on nyt. Aika menee ihan uskomatonta tahtia, enää reilu kolmannes jäljellä raskautta. Rakenneultra oli joulukuun 19. päivä ja siellä vauvalla kaiken todettiin olevan niinkuin pitää. Sukupuolensa hän esitteli heti alkuun niin selvästi, että tiesin sen heti, vaikka kätilöltä vielä lopuksi varmistettiin asia. Meille tulee pieni poika ja Aada saa pikkuveljen. ♥ Istukka oli vielä kohdunsuulla, minkä takia neuvolantäti kielsi kovat rehkimiset, kun istukka kohdunsuulla nostaa hieman verenvuotoriskiä. Kontrolliultra on sitten viikolla 32 eli maaliskuussa. Aadasta oli sama juttu, mutta silloin istukka nousi kunnolla pois kohdunsuulta, toivotaan, että niin käy nytkin.

Raskaus on mennyt ihan hyvin. Liitoskipuja on ehdottomasti enemmän kuin esikoisesta heti, jos vähänkin enemmän jotain tekee, samoin harjoitussupistuksia, mutta toisaalta muuten on oikein hyvä olo. Lenkkeilyä saisi kyllä lisätä ja liikuntaa muutenkin, mutta jotenkin tuon rattaissa viihtymättömän taaperon kanssa on vähän heikkoa se lenkillä käynti. Toisaalta iltalenkki yksinään silloin tällöin voisi tehdä todella hyvää.

Opiskelut vähän huolettaa. Ensimmäinen harjoittelu oli tarkoitus tehdä nyt keväällä päiväkodissa, mutta se nyt jäi, kun tuli muuttoaikeet takaisin pohjoiseen ja äitiysloma alkaa kuitenkin jo 26.3. En tiedä, mitä senki kanssa tekisi. Harjoitteluita on kuitenkin puolen vuoden edestä jäljellä, joten yksikin harjoittelu vähempänä olisi ollut hyvä. Muuttohässäkkä ja tämä kaikki sirkus sen ympärillä sekoitti myös pakkaa lahjakkaasti. Ehdin irtisanoa Aadan hoitopaikan, minkä takia joudun tekemään opiskeluhommat illalla ja keksimään päivät touhutaaperolle tekemistä. Ei viitsi hakea uutta hoitopaikkaa näin lyhyeksi aikaa, kun kaikenlaista muutosta on tiedossa muutenkin ihan tarpeeksi.

Ihanaa kuitenkin päästä muuttamaan takaisin Rovaniemelle, pääsee taas lähelle perhettä ja ystäviä ja tuttuihin ympyröihin. Vielä kun löydettäisiin jostain asunto… Joulun aika vietettiin pohjoisessa ja olihan se ihanaa. Siellä oli lunta ja talvi, ja on edelleen, kun taas täällä Karjalassa maa on musta ja vettä sataa. Tuntuu omituiselta, kun tammikuussa on tällainen sää!

tiistai 17. joulukuuta 2019

Neuvola 20+3

Raskaus on jo yli puolivälissä, ihan uskomatonta. Aika on mennyt älyttömän nopeasti, kun on niin monia muitakin asioita pohdittavana tämän raskauden lisäksi. Nyt vauva jo potkii selvästi masussa ja liikkeet tuntuu kädellekin. Ihanaa, näitä ehti jo odottaakin. Maha on kasvanut myös hyvää vauhtia, vähän hirvittää jo, mutta onhan raskaumaha toisaalta ihanakin.

Raskaus on tähän asti sujunut hyvin, liitoskivut ja närästys vaivaa riippuen siitä mitä syö ja miten liikkuu, harjoitussupistuksia on myös ollut jonkin verran. Otin lenkitettäväksi Kiko-nimisen koiran, jonka kanssa on kierretty 6km lenkkejä pitkin metsiä ja mäkiä, ne tuntuu nm olevan minun nivusille liikaa, mutta pääkopalle ne tekee todella hyvää. Närästyksen määrään voi täysin vaikuttaa omilla valinnoilla syömisten suhteen.

Tänään oli neuvola. Pienen sykkeet oli noin 160, minun verenpaine 108/80 ja hemoglobiini 131. Painoa on tullut nyt noin 5kg. Verenpaine on aika matala, mikä on toisaalta hyvä, mutta toisaalta aiheuttaa huimausta kun nousee kyykystä tai nopeasti muuten ylös. Omat sykkeet nousee ihan älyttömästi jo kävelystä, normaalisti kävellessä syke pysyy helposti alle 120, nyt huitelee yli 130 jo kevyemmästä kävelystä, minkä todellakin huomaa. Aktiivisuusrannekkeen päiväaktiivisuuskin tulee täyteen paljon aiempaa helpommin, kun se mittaa sykkeitä. Hemoglobiini oli myös tippunut vähän, ehkä pitää kunnostautua mama-vitamiinien syömisessä, ettei ainakaan rauta-arvot tipahda enempää.

Ylihuomenna on rakenneultra ja se jännittää hirveästi. Huh, saa nähdä 😄

perjantai 6. syyskuuta 2019

Tutulta vaikuttaa


6. Raskausviikko loppupuolella ja etova olo on täällä. Mitään ei tee mieli, mutta koko ajan on nälkä. Aamuisin tuntuu kuin ois ollu viikon mahataudissa, kauhea nälkä ja heikotus. Nukutin Aadaa päiväunille, niin mietin, että on tämä saakeli taas hommaa ku olo oli niin kamala. Aika lailla päivälleen tuntuu etenevän samalla tavalla tämä raskaus, joten jos oireet etenee samaa kaavaa jatkossakin, niin kyllä tämä ällötys vielä loppuukin.

Välillä epäilyttää, onko siellä masussa tosiaan pieni uuden elämän alku, mutta kai siellä sitten on. Syömisiin liittyen myös kahvin juonti on mahdotonta, kun sen jälkeen saa juosta vessaan vatsa kuralla. Eipä ole vaikeuksia noudattaa max. 3dl/kahvia per päivä -suositusta.

Piti taas kertailla vähän ruokasuosituksia, kun ei niitä kaikkia ihan muistanut. Siitä tuli mieleen, että pitäisi ehkä varata neuvola-aika. Nyt ollaan kuitenki lähdössä pariksi viikoksi reissuun pohjoiseen, niin ehkä sen jälkeen ku eletään yhdeksättä raskausviikkoa. Voiko se olla jo niin pitkällä?!

Opiskelujakin pitäisi saada etenemään ja hankkia harjoittelupaikka. Jännittää, saako sitä ja mistä.

tiistai 3. syyskuuta 2019

Positiiviselta vaikuttaa

Tämmönen tuli tehtyä 30.8. Ihan selkeä plussa, jota osasin jo epäilläkin, kun lähes päivän tarkat menkat oli myöhässä jo 5 päivää. ❤️ Toivotaan kovasti, että pikkuinen pysyy mukana ja ensi keväänä meillä olisi taas vauva ja Aada saisi pienen sisaruksen.

Raskausoireista löytyy lievä väsymys, ajoittain etova olo (etenkin iltapäivisin), hengästyminen olemattomasta ja jatkuva pissalla juokseminen. Aika lailla samoin ku Aadastakin silloin. Vielä ei niin lamuttavaa väsymystä ole tullut eikä toivottavasti tulekaan, opiskelu+taapero+raskausväsy on huono yhdistelmä.

Ollaan ehditty jo tovi odotella plussatestiä, joten tällä kertaa lähtökohdat odotukseen ovat ihan toiset kuin viimeksi, kun itse olin alusta asti onnellinen raskaudesta ja miehellä kesti toipua järkytyksestä melkein koko raskaus ja sillä jännitti tuleva kovasti. Nyt ollaan molemmat iloisen odottavalla mielellä heti alusta lähtien. Toki jännittää, miten kaikki tulee menemään ja miten opiskelut ja kaikki saa sovitettua yhteen, mutta pitää yrittää pitää positiivinen mieli yllä ja kaivaa kadonnut opiskelumotivaatio jostain.

Vähän kadehdin niitä ihmisiä, jotka luottaa elämään ja asioiden sujumiseen niin kovasti, että pystyvät olemaan onnellisia ja luottavaisia koko raskauden ajan. Itselläni on jostain syystä aina takaraivossa se pieni pelko, että jospa kaikki ei menekään hyvin. Sellainen on vaan niin turhaa, kun minkä sille sitten voi, jos jotain sattuisi ja mitä, jos kaikki meneekin ihan hyvin; tulee vaan turhaa murehdittua ja jää kaikesta nauttiminen sivuosaan.

perjantai 26. heinäkuuta 2019

2-vuotias

Meidän 2v on reipas, puhelias ja touhukas tyttö, joka tykkää koirista, kissoista, palapeleistä, prinsessoista, tarroista ja kiipeilystä.

Koska me asutaan nykyään 750 km päässä Rovaniemeltä eikä tunneta täältä juuri ketään, vietettiin neidin syntymäpäivää meidän pienen perheen kesken käymällä Hoplopissa ja syömällä mansikkakakkua. Oli oikein Aadan mieleinen synttäripäivä. Lahjaksi Aada sai Duploja, lintuhousut, tarrakirjan, muumi-palapelejä ja nallen. Osa lahjoista tuli postissa. Toivottavasti ensi vuonna päästäisiin sitten juhlimaan vähän suuremmalla porukalla.

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

1v 6kk, mitä meille kuuluu?

Meidän neitokainen on nyt jo 1v 6kk ja touhukas huumorintajuinen ilopilleri, jolla on ihan höpsöt jutut. Meidän vanhempien mielestä hän on tietysti myös maailman suloisin lapsi. Ihan rehellisesti sanottuna en voinut uskoa, että rakkaus lapseen voisi jotenkin kasvaa ajan myötä, mutta kyllä se vaan voi. Jotenkin se, miten lapsesta tulee oma ihana persoonansa, tekee siitä joka päivä vaan ihanamman ja ihanamman. Sen kaikki omat höpsötykset, uudet taidot ja ylpeys niistä. Kaikkea sitä on niin ihana saada seurata. Joko olen maininnut, että hän on ihana? ♥

Aada alkoi kävelemään kunnolla 13.8., neiti käveli ihana kummitädin ostama mekko päällä pitkät pätkät ja selvästi nautti uudesta taidosta valtavasti. Jännittävääkin se oli ja piti ihan hihkua ilosta kädet korkealla ja olkapäät korvissa kiinni. 😀 Kävelyn oppimisen myötä maailma alkoi laajeta ja kaikesta löytyi kivoja uusia juttuja. Se helpotti taas myös äidin ja isän hommia, kun napero alkoi viihtyä paremmin ulkonakin. Onhan se kivempi kävellä kuin kontata. Käytiin syksyllä puistoilemassa ja leikittiin ulkona paljon. Keinuminen on Aadasta tosi kivaa ja lokakuussa Aada oppi laskemaan liukumäetkin yksin takaperin.

Syksyllä mie aloitin opiskelut sosionomiksi ja Aada oli muutaman kuukauden päiväkodissakin 10pv/kk. Sairasteltiin koko syksy oikein tehokkaasti, flunssaa oli flunssan perään ja yksi pissatulehdus ja sitkas silmätulehduskin meille rantautui päiväkodista. Nyt kun päiväkodissa ei ole käyty, niin eipä ole sairasteltukaan. Päiväkodissakin Aadalla sujui kyllä muuten hyvin, sairastelujen ja aika harvojen päivien takia ei kuitenkaan ihan kauhean hyvin sopeutunut, joten melkein joka kerta jäi pienten itkujen kanssa sinne. Päiväkodissa muuten oli kuulemma oma höpöttelevä itsensä ja viihdytti muita. Eiköhän siis pärjää päiväkodissa hienosti sitten, kun jossain vaiheessa pitää taas sinne mennä.

Avoimen päiväkodin tai perhekerhon suhteen voitaisiin kyllä vähän aktivoitua, ei Aadalle varmaan pahaa tekis silloin tällöin ikätovereiden seura. 🙂 Tänään käytiin neuvolakäynnin lisäksi avoimessa päiväkodissa, Aada touhusi siellä niin innoissaan, että pitää oikeastioikeasti ryhdistäytyä ja ruveta käymään useammin!

Neuvolassa käytiin tosiaan ja siellä oli sellainen ”laajempi” neuvolakäynti, johon kuuluu myös lääkäri, joka on kylläkin vasta helmikuun puolessa välissä. Neidin mitat on nyt 82,1cm ja 11,550kg. Varsin keskikokoinen tyttö siis on ja keskikäyrillä kasvaa. Muutenkaan ei mitään erityistä ollut, Aada puhuu jo useita sanoja ja täydentää jatkuvaa pulputustaan sitten omalla kielellään. Osaa sanoa mm. äiti, isi, tissi, ankka, kenkä, auto (auko), appa, ei, ihahhaa, hauhau, mau, pöllö (öppö), hana, mummo, pappa, amme jne.

Mistä tulikin mieleen, että imetyksen päätin lopettaa eilen. Aada on jo pitkään käynyt tissillä ihan pikaisesti ja sitten vetänyt paidan päälle ja taputtanut tissiä ja sanonut, että loppu. Eilen sanoin itse neidille, että loppu, eikä sen jälkeen enää tissiä pyydellyt edes saunassa. Ilmeisesti oli saanut tarpeekseen. Vielähän toki voi tulla kausia, että tissiä tekiski mieli, mutta eiköhän tämä alkanut olla Aadan osalta tässä – 1v 6kk imetystä on minusta ihan hieno määrä jo. 🙂 Lisää imetyshommia sitten toivottavasti joskus Aadan pikkusisaruksen kanssa.