Synnytyskertomus

Mentiin yliaikakontrolliin äitipolille rv 41+2 klo 10:30. Vauvan painoarvio oli 4,2kg ja kohdunsuun tilanne täysin epäkypsä. Lääkäri arveli, että tuskinpa se siis on itsekseen ihan heti syntymässä, kun mitään siihen viittaavaa ei ole ja päätettiin aloittaa käynnistely Cytoteceillä. Klo 12 aikaan sain ekan tabletin puolikkaan ja lähdettiin verikokeisiin ja syömään. Syödessä tuntui selässä ekat juilimiset ja niitä tulikin sitten pari tuntia, mutta loppuivat vielä. Klo 16 aikaan sain seuraavan Cytotecin puolikkaan, joka ei alkuun tuntunut juuri vaikuttavan. Juteltiin kahviossa muiden kanssa. Mies lähti kotiin klo 20 aikaan ja mie jäin ihmettelemään sairaalaan, selkää juili edelleen lievästi. Sain viimeisen Cytotecin puoli kymmenen aikaan illalla ja supistuksia alkoi tulla 3-4min välein. 

Sain kipuun Panadolin ja kaurapussin puolen yön aikaan ja torkahdin hetkeksi. Yö meni supistuksia kuulostellessa, hengitellessä ja viereisen petipaikan vauvan kitinää kuunnellessa. Neljän aikaan sanoin yöhoitajalle, että sattuu sen verran, ettein mitenkään kykene nukkumaan kaurapussin ja Panadolin voimin, joutui oikeasti keskittymään supistuksiin. Kohdunsuun tilanne oli se, että olin yhdelle sormelle auki ja kaulaa oli vielä vähän, tästä katottiin synnytys alkaneeksi. Sain sitten Oxynormia kipupiikkinä pyllyyn ja se teki olosta ihanan tokkuraisen. Vaikka sattui, niin pystyin jollakin tavalla lepäämään pari tuntia kunnes vaikutus alkoi hävitä. Kauratyyny oli edelleen käytössä, mutta se lähinnä ärsytti.

Tässä vaiheessa mietin, että ihan järjetöntä hommaa tämä vauvan tekeminen ja tämä jää satavarmasti meidän ainoaksi. Tarkastettiin kohdunsuun tilanne ja olin 2-3cm auki. Siinä vaiheessa kello oli noin 6 ja hoitaja arveli, että taidetaan lähteä salin puolelle, että saan paremnat kivunlievitykset käyttöön. 6:45 menin saliin, jossa yövuoron kätilö otti käyriä ja opasti ilokaasun käyttöön. Se tuntui melko turhalta. Vuoro vaihtui ja supistukset oli melko kipeitä. Pyysin miehen sairaalaan kaveriksi, tosin sekään ei minun soittoon herännyt, mutta onneksi heräsi muuten ennen kahdeksaa ja huomasi, että olin kaipaillut sitä.

Valittelin supistusten kipeyttä aamuvuoron kätilölle noin klo 8, jolloin se päätti, että otetaan vielä yhdet käyrät, ja sitten voisi ajatella ammeeseen menoa, epiduraalinkin olisi voinut laittaa, mutta kätilö arveli sen ehkä hidastavan synnytystä vielä siinä vaiheessa. Hengittelin vielä ilokaasun kanssa supistuksia, joita edelleen tuli noin 4min välein. Pääsin ammeeseen 8:45, jolloin mieskin tuli seuraksi. Amme oli ihana! Supistukset tuntui siellä paljon helpommilta kestää. Oleskelin siellä kymmeneen asti, jolloin supistukset oli niin kipeitä, etten enää jaksanut. Ammeesta noustessa ne vasta kipeiksi muuttuikin ja niitä tuli 2-3min välein. 

Tässä vaiheessa nousi kyyneleet silmiin, kun sattui niin järjettömästi ja yritin ilokaasun avulla selvitä. Ruvettiin laittamaan epiduraalia, jonka laittaminen oli melkoista tuskaa, kun ei saanut liikkua, olin auki 4cm. Kello oli noin 11. Epiduraalista tulikin spinaali, mutta se vei ihanasti kaikki kivut pois. Kätilö arveli, että nyt voidaan sitten rauhassa odotella iltapäivään, se lähti toiseen synnytyssaliin, mies lähti syömään ja mie jäin nauttimaan kivuttomuudesta ja soitin äidillekin. Torkahtelinkin vähän, kun unta oli kertynyt aika vähän edellisenä yönä. 

Odottelin ruokaa, joka tuli 11:40. Se kylläkin jäi syömättä, kun siinä vaiheessa tuli yhtäkkiä ihan kipeän tuntuinen supistus, joka tuntui tosi kovana paineena persuksissa. Niitä ehti tulla toinenkin ennen kuin pyysin kätilön paikalle. Se tutki kohdunsuun tilanteen ja olinkin tunnissa auennut kokonaan ja jäljellä oli enää vähän reunaa. Soitin miehelle, että sulla ois nyt pikkuisen kiire takaisin sairaalaan. Lääkäri kävi laittamassa pudendaali-puudutteen, kun kipu tuntui minusta ihan hullulta. Ehdin jo ajatella, että mies ei ehdi paikalle ennen kuin vauva on syntynyt. Paine muuttui osittain ponnistamisen tarpeeksi ja kätilö sanoi, että jos siltä tuntuu niin voit ähkiä vähän sen ponnistamistunteen aikana, ei tarvitse erityisesti pidätellä. Mies tuli noin klo 12:15 ja mietin vaan, että nyt voin alkaa oikeasti ponnistamaan.

Ponnistusvaihe oli aluksi aika helpon tuntuinen, mutta sitten siitäkin tuli kipeää touhua. Kätilö kehui, miten hienosti jaksoin ja osasin ponnistaa. Jännä, miten se taito tulee vaan jostain. Parit viimeiset ponnistukset pystyin vaan voihkimaan aiaiaita ja se kipu oli jotain ihan kauheaa, mutta onneksi se loppui aika nopeasti, kun vauva tuli pihalle 12:52. Meidän pieni pulloposkinen pikku pallukka. Painoa oli 3965g ja pituutta 49cm.

Synnytys kesti noin 9h (merkittiin ilmeisesti alkaneeksi noin klo 4) ja oli erittäin hyvä kokemus, todellakin voisin tehdä tuon kaiken uudestaan. Kaikki meni lopulta suht helpolla ja spinaalin aiheuttama rentoutuminen varmaan edesauttoi tuota älyttömän nopeaa avautumista. Amme oli hyvä, sinne ois voinu mennä jo aiemmin lillumaan.