Vauva 1kk

Kuukausi ihanaa (ja välillä vähän kamalaa) vauva-arkea takana. Nyt alkaa tuntua siltä, ettei jatkuvasti stressaa jostain sellaisesta kuin nukkuuko se, huutaako se vai mitä se tekee eli ollaan päästy vähän kiinni tähän tavalliseen arkeen. Maanantai oli ensimmäinen neuvolakäynti ihan neuvolassa ja käytiin myös kaupungilla pyörähtämässä.

1kk-ikäinen pikkumytty painaa 5040g ja on 55,5cm pitkä. Pipo on 38,5cm. Neuvolakorttiin kirjoitettiin: "Suloinen tyttö! Täysimetyksellä hienosti kasvanut. D-vit+. Heijasteet ja aukile normaalit. Iho siisti. Jäntevä neiti. Kaikki hyvin. :)" Painoa syntymästä on kuukaudessa tullut tosiaan yli 1kg ja pituuttakin 6cm, joten ruokaa riittää. Aika pirteä ja suht hyväntuulinen vauva on kyllä muuten, viihtyy hereillä välillä aika pitkiäkin aikoja ihmetellen maailmaa, mutta sen vastapainoksi sitten kitisee yliväsymystä.

Imetys sujuu hyvin ja on ihanaa puuhaa. Välillä tissillä raivoavan vauvan kanssa tulee epätoivo, että onkohan kaikki menossa pieleen, mutta suurimman osan ajasta kaikki sujuu paremmin kuin hyvin. Tuntuu hyvältä ruokkia oma lapsi ja pitää sitä lähellä. Ihmettelen niitä, jotka ei halua edes kunnolla yrittää imettämistä, kun onhan tuo niin mukavaa. Sen ymmärrän, ettei se vaan kaikilla onnistu yhtä hyvin.

Masuvaivoja on jonkin verran pienellä ollut ja niitä on sitten kitisty. Välillä tahtoo olla vaikeaa päästä uneen, kun juuri nukahtamisen hetkellä masua vääntää, niin se unihan menee tietysti siinä. Itse lopetin maidon käytön, kun ajattelin, että masuvaivat johtuisi niistä, mutta en ole ihan varma siitä. Pahimmilta huudoilta on kyllä viime aikoina vältytty.

Raskausaikana haaveilin pitkistä vaunulenkeistä, mutta niitä ei tämän sylivauvan kanssa harrasteta juurikaan. Vaunuihin ei nimittäin todellakaan nukahdeta ja jos niissä herätään, niin loppumatka lenkistä on taistelua siitä, pidetäänkö tuttia suussa vai huudetaanko kurkku suorana. Koska lenkillä on kuitenkin käytävä ja jonnekin liikuttava, niin nyt meiltä löytyy kantovälineitä useampiakin. On trikooliina, Tula-kantoreppu ja puuvillainen liina. Katselin ennen vauvan syntymää kantoliinassa tai -repussa olevien lasten kuvia ja mietin, että tuota voisi kokeilla, mutta en kyllä osannut kuvitella, että siitä tulisi meidän ensisijainen tapa liikkua. 

 Trikooliinassa ja puuvillaisessa

 Tulassa Prismassa ja H&M:llä

Synnytyskertomus

Mentiin yliaikakontrolliin äitipolille rv 41+2 klo 10:30. Vauvan painoarvio oli 4,2kg ja kohdunsuun tilanne täysin epäkypsä. Lääkäri arveli, että tuskinpa se siis on itsekseen ihan heti syntymässä, kun mitään siihen viittaavaa ei ole ja päätettiin aloittaa käynnistely Cytoteceillä. Klo 12 aikaan sain ekan tabletin puolikkaan ja lähdettiin verikokeisiin ja syömään. Syödessä tuntui selässä ekat juilimiset ja niitä tulikin sitten pari tuntia, mutta loppuivat vielä. Klo 16 aikaan sain seuraavan Cytotecin puolikkaan, joka ei alkuun tuntunut juuri vaikuttavan. Juteltiin kahviossa muiden kanssa. Mies lähti kotiin klo 20 aikaan ja mie jäin ihmettelemään sairaalaan, selkää juili edelleen lievästi. Sain viimeisen Cytotecin puoli kymmenen aikaan illalla ja supistuksia alkoi tulla 3-4min välein. 

Sain kipuun Panadolin ja kaurapussin puolen yön aikaan ja torkahdin hetkeksi. Yö meni supistuksia kuulostellessa, hengitellessä ja viereisen petipaikan vauvan kitinää kuunnellessa. Neljän aikaan sanoin yöhoitajalle, että sattuu sen verran, ettein mitenkään kykene nukkumaan kaurapussin ja Panadolin voimin, joutui oikeasti keskittymään supistuksiin. Kohdunsuun tilanne oli se, että olin yhdelle sormelle auki ja kaulaa oli vielä vähän, tästä katottiin synnytys alkaneeksi. Sain sitten Oxynormia kipupiikkinä pyllyyn ja se teki olosta ihanan tokkuraisen. Vaikka sattui, niin pystyin jollakin tavalla lepäämään pari tuntia kunnes vaikutus alkoi hävitä. Kauratyyny oli edelleen käytössä, mutta se lähinnä ärsytti.

Tässä vaiheessa mietin, että ihan järjetöntä hommaa tämä vauvan tekeminen ja tämä jää satavarmasti meidän ainoaksi. Tarkastettiin kohdunsuun tilanne ja olin 2-3cm auki. Siinä vaiheessa kello oli noin 6 ja hoitaja arveli, että taidetaan lähteä salin puolelle, että saan paremnat kivunlievitykset käyttöön. 6:45 menin saliin, jossa yövuoron kätilö otti käyriä ja opasti ilokaasun käyttöön. Se tuntui melko turhalta. Vuoro vaihtui ja supistukset oli melko kipeitä. Pyysin miehen sairaalaan kaveriksi, tosin sekään ei minun soittoon herännyt, mutta onneksi heräsi muuten ennen kahdeksaa ja huomasi, että olin kaipaillut sitä.

Valittelin supistusten kipeyttä aamuvuoron kätilölle noin klo 8, jolloin se päätti, että otetaan vielä yhdet käyrät, ja sitten voisi ajatella ammeeseen menoa, epiduraalinkin olisi voinut laittaa, mutta kätilö arveli sen ehkä hidastavan synnytystä vielä siinä vaiheessa. Hengittelin vielä ilokaasun kanssa supistuksia, joita edelleen tuli noin 4min välein. Pääsin ammeeseen 8:45, jolloin mieskin tuli seuraksi. Amme oli ihana! Supistukset tuntui siellä paljon helpommilta kestää. Oleskelin siellä kymmeneen asti, jolloin supistukset oli niin kipeitä, etten enää jaksanut. Ammeesta noustessa ne vasta kipeiksi muuttuikin ja niitä tuli 2-3min välein. 

Tässä vaiheessa nousi kyyneleet silmiin, kun sattui niin järjettömästi ja yritin ilokaasun avulla selvitä. Ruvettiin laittamaan epiduraalia, jonka laittaminen oli melkoista tuskaa, kun ei saanut liikkua, olin auki 4cm. Kello oli noin 11. Epiduraalista tulikin spinaali, mutta se vei ihanasti kaikki kivut pois. Kätilö arveli, että nyt voidaan sitten rauhassa odotella iltapäivään, se lähti toiseen synnytyssaliin, mies lähti syömään ja mie jäin nauttimaan kivuttomuudesta ja soitin äidillekin. Torkahtelinkin vähän, kun unta oli kertynyt aika vähän edellisenä yönä. 

Odottelin ruokaa, joka tuli 11:40. Se kylläkin jäi syömättä, kun siinä vaiheessa tuli yhtäkkiä ihan kipeän tuntuinen supistus, joka tuntui tosi kovana paineena persuksissa. Niitä ehti tulla toinenkin ennen kuin pyysin kätilön paikalle. Se tutki kohdunsuun tilanteen ja olinkin tunnissa auennut kokonaan ja jäljellä oli enää vähän reunaa. Soitin miehelle, että sulla ois nyt pikkuisen kiire takaisin sairaalaan. Lääkäri kävi laittamassa pudendaali-puudutteen, kun kipu tuntui minusta ihan hullulta. Ehdin jo ajatella, että mies ei ehdi paikalle ennen kuin vauva on syntynyt. Paine muuttui osittain ponnistamisen tarpeeksi ja kätilö sanoi, että jos siltä tuntuu niin voit ähkiä vähän sen ponnistamistunteen aikana, ei tarvitse erityisesti pidätellä. Mies tuli noin klo 12:15 ja mietin vaan, että nyt voin alkaa oikeasti ponnistamaan.

Ponnistusvaihe oli aluksi aika helpon tuntuinen, mutta sitten siitäkin tuli kipeää touhua. Kätilö kehui, miten hienosti jaksoin ja osasin ponnistaa. Jännä, miten se taito tulee vaan jostain. Parit viimeiset ponnistukset pystyin vaan voihkimaan aiaiaita ja se kipu oli jotain ihan kauheaa, mutta onneksi se loppui aika nopeasti, kun vauva tuli pihalle 12:52. Meidän pieni pulloposkinen pikku pallukka. Painoa oli 3965g ja pituutta 49cm.

Synnytys kesti noin 9h (merkittiin ilmeisesti alkaneeksi noin klo 4) ja oli erittäin hyvä kokemus, todellakin voisin tehdä tuon kaiken uudestaan. Kaikki meni lopulta suht helpolla ja spinaalin aiheuttama rentoutuminen varmaan edesauttoi tuota älyttömän nopeaa avautumista. Amme oli hyvä, sinne ois voinu mennä jo aiemmin lillumaan.