Tutulta vaikuttaa

6. Raskausviikko loppupuolella ja etova olo on täällä. Mitään ei tee mieli, mutta koko ajan on nälkä. Aamuisin tuntuu kuin ois ollu viikon mahataudissa, kauhea nälkä ja heikotus. Nukutin Aadaa päiväunille, niin mietin, että on tämä saakeli taas hommaa ku olo oli niin kamala. Aika lailla päivälleen tuntuu etenevän samalla tavalla tämä raskaus, joten jos oireet etenee samaa kaavaa jatkossakin, niin kyllä tämä ällötys vielä loppuukin.

Välillä epäilyttää, onko siellä masussa tosiaan pieni uuden elämän alku, mutta kai siellä sitten on. Syömisiin liittyen myös kahvin juonti on mahdotonta, kun sen jälkeen saa juosta vessaan vatsa kuralla. Eipä ole vaikeuksia noudattaa max. 3dl/kahvia per päivä -suositusta.

Piti taas kertailla vähän ruokasuosituksia, kun ei niitä kaikkia ihan muistanut. Siitä tuli mieleen, että pitäisi ehkä varata neuvola-aika. Nyt ollaan kuitenki lähdössä pariksi viikoksi reissuun pohjoiseen, niin ehkä sen jälkeen ku eletään yhdeksättä raskausviikkoa. Voiko se olla jo niin pitkällä?!

Opiskelujakin pitäisi saada etenemään ja hankkia harjoittelupaikka. Jännittää, saako sitä ja mistä.

Positiiviselta vaikuttaa

Tämmönen tuli tehtyä 30.8. Ihan selkeä plussa, jota osasin jo epäilläkin, kun lähes päivän tarkat menkat oli myöhässä jo 5 päivää. ❤️ Toivotaan kovasti, että pikkuinen pysyy mukana ja ensi keväänä meillä olisi taas vauva ja Aada saisi pienen sisaruksen.

Raskausoireista löytyy lievä väsymys, ajoittain etova olo (etenkin iltapäivisin), hengästyminen olemattomasta ja jatkuva pissalla juokseminen. Aika lailla samoin ku Aadastakin silloin. Vielä ei niin lamuttavaa väsymystä ole tullut eikä toivottavasti tulekaan, opiskelu+taapero+raskausväsy on huono yhdistelmä.

Ollaan ehditty jo tovi odotella plussatestiä, joten tällä kertaa lähtökohdat odotukseen ovat ihan toiset kuin viimeksi, kun itse olin alusta asti onnellinen raskaudesta ja miehellä kesti toipua järkytyksestä melkein koko raskaus ja sillä jännitti tuleva kovasti. Nyt ollaan molemmat iloisen odottavalla mielellä heti alusta lähtien. Toki jännittää, miten kaikki tulee menemään ja miten opiskelut ja kaikki saa sovitettua yhteen, mutta pitää yrittää pitää positiivinen mieli yllä ja kaivaa kadonnut opiskelumotivaatio jostain.

Vähän kadehdin niitä ihmisiä, jotka luottaa elämään ja asioiden sujumiseen niin kovasti, että pystyvät olemaan onnellisia ja luottavaisia koko raskauden ajan. Itselläni on jostain syystä aina takaraivossa se pieni pelko, että jospa kaikki ei menekään hyvin. Sellainen on vaan niin turhaa, kun minkä sille sitten voi, jos jotain sattuisi ja mitä, jos kaikki meneekin ihan hyvin; tulee vaan turhaa murehdittua ja jää kaikesta nauttiminen sivuosaan.