perjantai 26. tammikuuta 2018

Äitikin kuntoon?

Hankin joulukuussa salikortin Easyfitille ja olen siellä nyt käynytkin. Ensimmäisellä kerralla kävin spinningissä, se ei ehkä aivan ollut minun juttu, mutta sen jälkeen on tullut käytyä salin puolella. Vaati se melkoisen rohkaistumisen itseltä, mutta ylitin itseni kyllä hienosti. Nyt on hankittu selkä- ja rintalihakset kipeiksi yhdellä kertaa ja toisella kertaa jalat. Tekee kyllä niin hyvää! Toivottavasti voin tätä harrastusta jatkaa vielä tulevaisuudessakin. Tuntuu mahtavalta liikkua oikein kunnolla.

Äitiyden myötä olen muutenkin reipastunut. Olen uskaltautunut vauvakerhoon, salille, kokeilemaan liinoja vieraaseen paikkaan, juttelemaan rennommin vieraiden kanssa ja hankkimaan kirppispöydän yksin. Jotenkin ajatus siitä, että tämä edesauttaa sitäkin, että Aada kasvaa reippaaksi lapseksi, antaa mulle rohkeutta tehdä asioita, jotka menee oman mukavuusalueen ulkopuolelle. En halua, että Aada oppii minulta sen asenteen, että "en kehtaa, mitähän kaikki ajattelee", kun ei sillä ole tässä elämässä juuri merkitystä. Mulle tekee niin hyvää tämä äitiys.

Punnitsin itseni salilla lauantaina 20.1., silloin painoa oli 74,3kg ja viimeksi kun tein jalkaprässiä, tein yhdellä jalalla ensin 30kg painolla ja sitten molemmilla jaloilla yhteensä 60kg painoilla. Tuntuu hyvältä ajatukselta kirjata nämä ylös. Jos vaikka kehityksenkin huomaisi sitten. Mitat voisin myös ottaa ylös huomenna aamusta.

Aada 6kk

Meidän 6kk ikäinen Aada yrittää kovasti lähteä liikkeelle, pyörii napansa ympäri, nousee käsivarsiensa varaan, nauraa käkättää Tessulle ihan hulluna, tykkää puurosta ja hedelmäsoseista, mutta pitää herkkuna myös perunaa ja porkkanaa. Aada myös istuu pieniä hetkiä tuetta ja seisoo tukevasti jalkapohjillaan, kun kainaloista kannattelee.

Unihommat sujuu niin, että yleensä tyttö laitetaan pinnasänkyyn illalla ja ekalla syötöllä pääsee viereen nukkumaan loppuyöksi. Aada syö noin pari kertaa yössä. Yleensä nukkumaan mennään noin klo 20 ja uuteen päivään herätään klo 6 jälkeen.

Päivisin nukutaan kahdet noin kahden tunnin päiväunet ja yhdet lyhyemmät illalla. Rytmiä päivissä alkaa olla oikein mukavasti. Aamuisin äiti ja isä käy kuntosalilla vuoropäivinä ja Aada nukkuu sillä välin päiväunia. Kovin montaa kertaa ei äiti ole vielä raskinut vauvaa jättää, vaikka isäkin pärjää Aadan kanssa yhtä hyvin kuin äitikin.

Imetys alkoi takkuamaan silloin vajaan 2kk iässä ja vieläkin on hieman takkuista puuhaa. Makuultaan imetys kelpaa neidille hyvin, muissa asennoissa Aada ottaa vain hörpyt ja sitten kieltäytyy syömästä. Välillä se tuntuu vähän raskaalta ja aiheuttaa stressiä, jos pitää jonnekin lähteä. Kantoliinassa imetys kyllä sujuu. Kantoliinaa käytetään nykyään lähinnä iltaisin, mutta kevään tullen päästään toivottavasti hiihtämään ja ainakin kesällä metsään kävelemään tyttö liinassa tai repussa, mihin tässä sitten päädytäänkään.

Meidän suloinen Aada Alisa on äidille ja isälle ihan tolkuttoman rakas. Ihana ilopilleri, joka tuo päiviin niin paljon ihanaa sisältöä ja elämää. ❤