sunnuntai 23. helmikuuta 2020

31. raskausviikko ja kokemukset tukivyöstä

Tänään pyörähti käyntiin taas uusi raskausviikko, viikko 30+0! Sen kunniaksi otettiin vähän kuvia Aadan kanssa. Vaivat on entiset ja tuntemukset on entiset. Vauva ehkä on nyt masussa oikein päin, koska välillä paine alhaalla on kova ja potkut tuntuu vain ylävatsalla. :) 

Soittelin Rovaniemen päähän neuvolaan istukkakontrollilähetteestä, mutta kuulemma ei vielä voi tehdä, kun täältä päästä ei ole vielä tiedot saapuneet. Olisi minusta jotenkin kätevämpää ja turvallisempaa, että esimerkiksi neuvolatiedot näkyisi eri paikkakunnilla ilman mitään tietojen lähetyksiä postitse...

Tilasin myös tukivyön kokeiluun ja sehän toimii! Aadaa odottaessa mulla oli käytössä Anitan tukivyö, mutta se jotenkin ahdisti alavatsaa ja aiheutti lähinnä supistuksia ja epämukavaa oloa. Nyt hankin Carriwelin saumattoman tukivyön, joka yltää koko vatsan päälle ja se toimii. Ensimmäisen päivän käytön jälkeen sain nukuttua yönkin ilman ainuttakaan herätystä, kun se oli helpottanut päivän aikana niin kovasti. Käveleminenkin onnistuu nyt paljon paremmin. Käytiinkin tänään sitten tunnin kävelylenkki, teki mielelle niin hyvää! Eilisen myrskypäivän jälkeen tänään oli tosi kiva aurinkoinen sää.

perjantai 21. helmikuuta 2020

Äidin harrastukset, onko niitä?

Usein ihmisiltä kysytään, että mitä harrastat, kun halutaan tutustua uuteen ihmiseen. Itse pohdin siinä kohtaa aina kuumeisesti, että mikä lasketaan harrastukseksi ja onko mulla muka jotain, mitä voisin harrastukseksi nimittää. Ennen vastasin ilman muuta, että koirien kanssa touhuilu on minun harrastus, nykyään vastaan vältellen, että ehkä valokuvaus on jotain sellaista, mitä harrastan, vaikka sekin on hyvin satunnaista ja ei-tavoitteellista. Kaipaan kyllä harrastusta, jotain sellaista juttua, mistä olisin innoissani kuten koirista ennen - jotain sellaista juttua, mihin saisin pistää vain oman aikani ja nauttisinkin siitä vielä intohimoisesti.

Valokuvaus on vähän sellainen juttu, että tiedän osaavani ottaa kuvia ja useimmiten kuvat teknisesti varmaan ovat ihan hyviä. Itsekritiikki kuvanotto- ja muokkaushetkellä on yleensä kuitenkin valtava, enkä juuri koskaan ole tyytyväinen omiin kuviini ennen kuin sitten selaan niitä albumista myöhemmin. Minulta puuttuu myös ideoita - ainahan voi ottaa perushyviä kuvia lapsista tai koirista, mutta se, että niissä olisi sitä jotain erityistä, on ihan asia erikseen.

Toisaalta mietin, tarvitseeko harrastuksen olla tavoitteellista? Riittääkö, että siitä jonkin tekemisestä vain pitää? Niin kuin nyt koirien kanssa lenkkeily ja niiden kanssa touhuaminen. Ei sekään minulla ikinä erityisen tavoitteellista ole ollut, mutta siinä vain oli sitä jotain, mistä nautin. Koiraa kaipaan elämään ihan valtavasti. Etenkin sen jälkeen, kun ulkoilutin ennen joulua ja joulun jälkeenkin yhtä Kiko-nimistä koiraa ja joululomalla touhuttiin koiranpentujen ja vanhempien koirien kanssa.

Ajattelen harrastuksen olevan jotain sellaista, mikä tuo hyvää mieltä ja sisältöä elämään sen ainaisen arjen keskelle. Jotain sellaista mukavaa tekemistä, missä saa keskittyä itseensä. Ehkä harrastuksesta on ajatuksenakin tullut tärkeämpi nyt, kun on äiti, sillä tuntuu (minun oman pääni sisällä), että oman ajan ottamiseen pitäisi olla joku selkeä syy - kuten se tärkeä harrastus. Sen lisäksi lenkkeily yksinään tuntuu yleisesti ottaen pelkästään pöljältä ja kameran ulkoiluttaminen ilman kuvausrekvisiittaa (koiria tai lapsia) vähintään yhtä omituiselta. Kuntosalilla käynti oli ihan mukavaa, mutta se ei ihan ole se minun juttu, eikä nyt raskaana liitoskipujen keskellä oikein onnistuisikaan. 
Näin monta koiraa en välitä ottaa kuin näissä kuvissa, mutta yksi pienehkö olisi ihana. Ehkä parin vuoden sisällä?

keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Imatran helmikuu

Imatran helmikuu näyttää tältä. Tuntuu ihan uskomattomalta, että aurinko paistaa, kadut on ihan puhtaat ja sulat lumesta ja jäästä, pihallakin pari hassua lätäkköä tai lumikasaa siellä täällä. Oma pää on sitä mieltä, että kohta on kesä. Myös facekirppiksillä olen ollut huomaavinani samaa, että kesä- ja kevätvaatteet menee kaupaksi ja ihmiset on ruvenneet hankkimaan niitä. Normaalisti helmikuussa ei vielä kauheaa kiirettä sellaisille ole, vaan ennemmin mietitään vielä, miten saisi nakerot pidettyä mahdollisimman lämpiminä.

Raskauden kannalta tämä on helppoa, kun ei tarvitse miettiä, miten tarkenisi, kun kaikki omat talvivaatteet ahdistaa ja kuukauden tai parin takia ei viitsisi paljon mitään hankkia. Aadaa odottaessa vielä ajattelin, että kaikki vaatteet voi hyvinkin tulla uudelleen käyttöön, kun/jos saadaan toinen lapsi. Nyt en ole ollenkaan varma, että tuleeko meille enää kolmatta ja jos niin kävisi, niin milloin. Yhden äitiystakin ostin, kun edellinen musta tuntui niin synkältä ja telttamaiselta omaan makuun ja leggarit myös, kun niitä tarvitsee kuitenkin. Minun mahalla ei todellakaan mennä omilla vaatteilla läpi raskauden kuten jotkut voi tehdä. Paitsi, että maha on niin iso, että tavalliset vaatteet ei sovi päälle, mulla alkaa jo hyvissä ajoin alkuraskaudessa supistelemaan kaikki vatsaa kiristävät vaatteet.

Taaperon mielestä tällainenkin sää on kiva, vaikka Aada haikaileekin papan luokse mäenlaskuun. Onneksi sinne ensi viikolla mennään. Nyt nautitaan lätäköissä uimisesta ja hiekkalaatikon mutavellillä leikkimisestä, veden räiskyttämisestä ja jääpalojen heittelystä ja hajottamisesta! Kurahaalarin vedenpitävyys on testattu huolella ja todettu ainakin toimivaksi. Kulingin haalaria voin siis suositella. ;) Kameraakin on ollut kiva ulkoiluttaa, kun aurinko on paistanut. Vähän jännittää, miten omituiselta se tuntuu, kun ensi viikolla lähdetään pohjoiseen ja siellä on kuitenkin talvi parhaimmillaan ja lunta enemmän kuin tarpeeksi. Ehditään vielä hiihtämään ja laskemaan mäkeä monet kerrat!


30. raskausviikko!


Nyt alkoi jo 30. raskausviikko ja tänään eletään rv 29+3. Viikot vierii kovaa kyytiä, mutta vielä en hihku, kun viimeksikin ehdin olla raskauteen kaikkinensa ihan loppu ja kyllästynyt. Laskettuun aikaan on 10 viikkoa, mutta se tuntuu vielä todella kaukaiselta. Esikoisen odotus meni reilulla viikolla yli lasketun, niin nyt jotenkin suhtautuu laskettuun aikaan ja yleensäkin raskauden kestoon paljon suurpiirteisemmin eikä tule samalla tavalla laskettua päiviä. Ihanan pitkällä tämä odotus kyllä jo on siitä huolimatta!

Vaivoina edelleen kamalat liitoskivut, mutta ei sentään muuta. Vauva kääntyi eilen jotenkin parempaan asentoon ja tänään on ollut sitten helpompi olla ja liikkua, kun välillä tuntui olo tosi hankalalta. Nyt masu tuntuu ihan kivalta taas. :) Eilen kävin myös uimassa ja vitsi sitä vapauden tunnetta, kun vedessä maha ei painanut mitään, pystyi juoksemaan ja hyppimäänkin. Voisi yrittää alkaa käydä useamminkin!

Testailtiin Aadan kanssa jalustaa ja puhelimen kameran kaukolaukaisinta sunnuntai-iltana, masukuva siis tasan viikoilta 29+0.

keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Virkattu peitto vauvalle


Aadalle tein aikanaan villapeiton isoäidin neliöistä, pikkuveljelle taas valmistui tämmöinen puuvillainen peitto muunnelluista pajuneliöistä. Lankana käytin puuvillalankaa, sininen ja beige ovat Cotton nr.8, valkoinen on Prisman Perfect Cotton ja vihreä on Cotton nr.8 jämät sekä Sadnes Garnin Mandarin Petit (väri 9635). Tämä on nyt samanvärinen kuin Aadalle tehty vaunulelu, joten sopii sitten sävy sävyyn. Tein puuvillasta kun ajattelin, että on kesävauvalle ehkä parempi. Hieman mietin, pitäisikö taustapuolelle ommella joku pehmeä trikookangas, niin olisi vielä parempi köllöttelyalusta vai olisiko tämä kuitenkin monikäyttöisempi näin. Aadan peittoa tuli käytettyä vaunuverhona pitkään.

Käsitöitä ei ihan kauheasti ole tullut harrastettua tässä välillä, kun en oikein tiedä, mitä sellaista voisi tehdä, mikä tulisi myös käyttöön. Minun äiti ja miehen isotäti neulovat sukkia ja lapasia sitä tahtia, ettei kaikkea ehdi kunnolla pitääkään, joten niitä tuntuu turhalta tehdä vielä itsekin. Virkkaaminen ja neulominen olisivat kyllä kivaa ajanvietettä ja pohdin tässä, että mitä seuraavaksi aloittaisin. Tähän jäi taas koukkuun. 😄

tiistai 11. helmikuuta 2020

Taaperon päiväunet


Meidän tinttiksellä on ikää nyt 2,5v suurin piirtein ja päiväunien suhteen on käyty taistoa jo jonkin aikaa. Päiväunet tulevat selvästi tarpeeseen, ilman niitä illat on mahdotonta sirkusta ja neiti nuokkuu Pikku Kakkosen aikaan jo ihan väsyneenä (mutta ei toki nukahda). Iltalenkeistä ja iltaulkoilusta ei ilman päiväunia tule oikein mitään, kun tinttis on niin väsynyt. Nukahtamisen kanssa meillä on taisteltu suunnilleen koko tinttiksen elämän ajan joten uutta tämä ei sinänsä ole. Neiti vaan on melkoinen unitaistelija.

Päiväkodissa ollessa hoitajat saivat taistella unien kanssa joka ainoa päivä ihan tosissaan ja siitä huolimatta neiti jätti ne välistä toisinaan. Kotona ollessa tinttis nukkuu rattaissa, kun mie käyn lenkillä. Nyt raskaana ollessa ja liitoskipujen vaivatessa alkaa vaan käydä raskaaksi, kun kävelemään ois lähdettävä joka ainoa päivä säällä kuin säällä ja se vaatii sitten 45-60 min kävelyn. Hyväähän se pikku ulkoilu tekee, mutta kun ei vain tahdo pystyä.

Ollaan kokeiltu sisälle nukahtamisessa kupariketun rentoutussadut youtubesta, unilaulut, sadut, pimeä huone ja ihan kaikki. Rattaisiinkaan neiti ei nukahda, jos parvekkeella heijailen, vaan höpöttää vaan ja nousee jatkuvasti ylös. Välillä pidettiin jo päiväunetonta aikaa, kun neidillä oli joku vaihe, ettei nukahtaminen ylipäänsä tahtonut onnistua ja päivisin tuntui ihan hyvin jaksavan. Ilmeisesti kehityksessä on kuitenkin vaihteeksi sellainen vaihe, että unta tarvitsee selvästi enemmän ja päiväunet on erittäin tarpeelliset.

Mennään siis tällä taktiikalla nyt. Toukokuuhun ja pikkuveljen syntymään on vielä 3kk, silloin pikkuveli tarvitsisi jo vaunut itselleen, ellen sitten päädy hankkimaan tuplarattaita kuitenkin. Tai sitten kannan pikkuveljen liinassa tai repussa ja neiti melkein 3v saa nukkua rattaissa päiväunensa. Onneksi nyt ollaan muuttamassa rivitaloon, joten rappusissa ei tarvitse rahjustaa ja nukahtamisen jälkeen voin nykäistä rattaat vaan sisälle tai jättää ulos, ei tarvitse koko kylää kiertää neidin päiväunien aikana. 😉

lauantai 25. tammikuuta 2020

Vauvan vaatteiden inventaario

Kävin läpi kaikki pienet vaatteet, Aadalta jääneet ja kirppislöydöt ja olin vähän tyrmistynyt, ku sitä vaatetta olikin jo ihan reilusti. 11kpl 50/56 kokoisia bodeja ja housujakin melkoinen kasa! Kuvittelin, että ainakin pieniä kietaisubodeja voisi vielä tarvita, mutta ei todellakaan… 68 kokoiset jätän sitten myöhemmin hankittavaksi, niiden aika on kuitenkin vasta joskus ensi syksynä tai talvena, niin turhaa vielä hankkia ja saapa sittenkin tehdä kirppiskierroksia ja sieltä löytöjä, kun ei kaikkea heti hamstraa!

Kirppikseltä voi keskittyä bongailemaan enää ehkä 62 kokoisia bodeja tai jos löytyy jotain erityisen ihanaa ja söpöä. Joku collegehaalari pienessä koossa voisi myös olla hyvä, koska tuo Popin raidallinen haalari on aika reilua kokoa ja fleece voi olla liian kuuma. Touko-kesäkuussa kuitenkin joku sellainen ohuiden sisävaatteiden ja fleecen välimalli voi tulla tarpeeseen. Ja jos rehellisiä ollaan, niin Suomen ja etenkin pohjoisen kesässä ihan milloin vaan.

Nyt olen ostanut lähinnä newbien ja Lindexin vaatteita, koska niistä pääsee todennäköisesti vielä joskus eroonkin kirppiksellä. Uutena olen ostanut kaksi bodya ja yhdet housut. Niin suloisia kuin jotkut Peuhun ja Cirafin vaatteet olisivatkin, niitä ei kirppiksellä tunnu ostavan kukaan ja siksi jätän ne itsekin ostamatta. Huomaan, että olen ihastunut näissä vauvanvaatteissa mintunvihreään ja tummansiniseen, sekä harmaaseen. Todennäköiset kotiutumisvaatteetkin valikoitui sen mukaisesti, tämä seuraavan kuvan setti miellyttää silmää tosi kovasti! Hieman malttamattomuutta ilmassa, koska tänään on tasan 100 päivää laskettuun aikaan ja minun tapauksessa todennäköisesti paukutellaan siitäkin vielä toista viikkoa yli.