Näytetään tekstit, joissa on tunniste hankintoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hankintoja. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Täysiaikainen raskaus!

Rv 37+0, alkaa olla masulla kokoa!
Nyt olisi sitten täysiaikainen raskaus saavutettu ja vauva alkaisi olla valmis syntymään, ainakin noin periaatteessa. Epäilen kyllä, että meidän vaavi ei taida syntyä ainakaan ennen laskettua, johon on muuten tänään tasan 3 viikkoa aikaa, enimmilläänkin raskautta on jäljellä enää viisi viikkoa. Tuntuu hurjalta, mutta samalla alkaa olla jo malttamaton näkemään, millainen pieni tuolla masussa myllää. Eihän sitä toisaalta tiedä, vaikka lähtö tulisi jo ensi yönä tai huomenna, ja sen varalta sairaalakassi onkin suunnilleen pakattuna. Siitä taidan tehdä oman postauksensa. 

Koti alkaa olla vauvaa vaille valmis, eli kaikki laitettu. Vaatteet on viikattuna ja järjestettynä, vaipat hankittuna, kehto valmiudessa jne. Enää vain odotellaan. Tosin se hoitotaso on vielä vähän hakusessa, kun ei ole saatu sitä pesukonetta hankittua, mutta hoitaahan sen vauvan tarvittaessa vaikka sängyn päällä tai missä hyvänsä. Pehmoinen hoitoalusta kumminkin on hankittu. ;)

Vähän alkaa raskaus jo painamaan, vaikka edelleen kävelylenkit sujuu ihan suht reippaasti eikä mitään supisteluja juuri ole. Turvotusta on tullut ja ehkä kaikista raivostuttavin raskausvaiva on tämä uusin, eli rannekanavaoireyhtymä, jonka takia oikean käden keskisormi ja nimetön on ihan puuduksissa ja niitä pistelee ikävästi, kun koskee johonkin (no niinku ois puudutettu). Samoin oikean käden kämmen on aika puuduksissa. Todella inhottavaa, kun lisäksi välillä vielä vihlaisee kättä oikein ikävästi. Tuonkin vaivan pitäisi onneksi hävitä synnytyksen myötä, joten ei sitä kovin pitkään tarvitse kestää!

Perjantaina oli ultra, jossa todettiin, että vauva on pää alaspäin. Oli siis ainakin silloin ja tuntuu, että eiköhän tuo ole pysynytkin. Pylly vaihtaa puolta aika ahkerasti, mutta kylläpä se pää taitaa tuolla alhaalla pysyä. 

Laitoin viikonloppuna kehdon valmiiksi. Kehto on miehen vauva-ajalta säilytetty sen isotädin vintillä ja onhan se aika ihana. Väreineen kyllä aika 90-lukua, mutta nätti silti.
 Ihanaihana kehto ♥ ja uskollinen lenkkikaveri, jonka kanssa ei pääse jumahtamaan sängyn pohjalle
Pientä pyykkiä kuivumassa ♥

torstai 15. kesäkuuta 2017

37. raskausviikko ja neuvola

Täälläkin on jo kesä! Tiistaina pyörähti käyntiin jo 37. raskausviikko, joten ensi viikolla vauvaa pidettäisiin jo täysiaikaisena, jos päättäisi syntyä (tuskin). Keskiviikkona oli neuvola toodella pitkästä aikaa, tällä kertaa oli lääkärintarkastuskin ja lääkäreitä peräti kaksi (molemmat todella nuoria ja toinen kai "harjoittelijana"). 

Neuvolakuulumiset:
Sf 31cm
Turvotusta on
Syke 150-170
Painoa 450g/vko
Paineet 110/77
Hb 117

Paikat oli kiinteät ja kiinni eli ei mitään synnytykseen viittavia muutoksia ole. Vauvakin on edelleen poikittain, potkut tuntuu vasemmassa kyljessä eli tilanne on aika lailla sama kuin ultrassa viikolla 33. Lääkärit ei osanneet sanoa oisko pää vähän niinku viistosti alhaalla vai ylhäällä, joten perjantaina ois sitten ultra. Äiti, joka on kätilö, tunnusteli illalla, että pää olisi viistosti alhaalla ja voi vitsi miten paljon hellemmin ja asiantuntevammin se tunnustelu tapahtui... Eilisen lääkäreiden ronkkimisen jälkeen vihloi alavatsaa välillä tosi ikävästikin.

Muutenhan mie olen elämäni kunnossa eikä raskaus kauheasti paina. Välillä verenpaineet on varmaan hieman liiankin alhaalla ja rautaa pitäis jostain saada vähän lisää, mutta vaivoja ei ole. Liitoskipuja toki kylkeä kääntäessä ja välillä muutenkin, mutta aika lieviä nekin on. Edelleen sujuu kävelyt koiran kanssa (tosin maha painaa eikä vauhti päätä huimaa, mutta ei se kumminkaan satu) ja viime viikonloppuna käytiin mökilläkin. Ja mie pääsin soutelemaan. Ah, se on niin ihanaa, kun vene vaan lipuu hiljaisella tyynellä järvellä.

Kaikki vauvahankinnat alkais olla tehty ja koti odottelee vaan järjestelyä. Ja sitä vauvaa. Noh, enää kuukausi, niin sitten viimeistään alkaa vauva jo olla tulossa. ♥
Äitiyspakkauksen vaatteet odottelee vielä pesua
 Vaunut on valmiudessa ja vaatekaappi järjestyksessä

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

35. rv - hyvällä fiiliksellä eteenpäin!

Aika se vaan kuluu, vaikkei mitään erityistäkään tekisi. :) Viime viikko vierähti aika nopeasti taas. Vauva ei vieläkään ole oikein osannut asettua mukavasti masuun, vaan esimerkiksi eilen oli poikittain ja se jos mikä on tukalaa. Tänään on selvästi vietetty aikaa enemmänkin pää alaspäin ja voin kertoa, että olo on aika paljon helpompi ja mukavampi. Masusta tykkään ja liikkeistä tykkään edelleen. ♥

Viikonloppuna käytiin metsässä käppäilemässä ja kosken varressa kalalla ja paistelemassa makkarat. Matkaa kertyi yhteensä noin 5km hankalakulkuisessa maastossa ja niin vain siitäkin selvisi tuon mahan kanssa! Illalla oli kyllä väsymys aika ankara, mutta kiva oli käydä. Menomatkalla tuntui, että selviääkö sitä ikinä perille, mutta oli se taas niin ihanaa istuskella siellä kaikessa rauhassa kosken kohinaa kuunnellen. ♥ Selvästi myös tuollainen pehmeä maasto on parempi kuin kova asfaltti, liitoskipuja ei nimittäin juuri tullut eikä alavatsaa ruvennut särkemään samalla tavalla kuin asfaltilla kävelyn jälkeen.

Viikon vauvahankintoina oli Libero-laukun haku Citymarketista ja kantoreppu face-kirppikseltä. Äidin työkaverilta pitäisi myös saada jotain lakanoita, sitteri ja vaatteita. Ei tarvi sitteriäkään sitten hankkia. Kantorepuksi valikoitui Beco Baby Carrier Butterfly 2, joka sattui kirppikseltä löytymään edullisesti ja kun sitä oli kehuttu muutamassa paikassa hyväksi, niin ostin sen sitten. Ajatuksena olisi, että pystyttäisin sitten vauvankin kanssa käymään metsälenkkejä ja liikkumaan hankalammassakin maastossa. Saa nähdä kuinka sitä tulee käytettyä ja viihtyykö meidän vauva siinä. 

Pikku hiljaa alkaa jo malttamattomuus iskeä. :D Raskaussovelluksen mukaan tänään on jäljellä enää 41 päivää laskettuun. Miten sitä malttaa odottaa, että näkee tuon pienen möyrijän! ♥

torstai 30. maaliskuuta 2017

Rv 25+0 vaunut hankittu

RV 25+2 ja ihanat Emmaljunga-vaunut
Meillä on tietokone korjauksen alla, joten blogin päivittäminen on vähän jäänyt. Kuviakin olisi muistikortilla vaikka kuinka, mutta tällä kertaa blogissakin saa tyytyä katselemaan näitä puhelinkuvia. Pitäisi jossain välissä jaksaa keskittyä tietokoneeseen sen verran, että asentaisi siihen taas kaikki tarpeelliset ohjelmat takaisin.

Viikot vaan vierii ja tänään on jo rv 25+2. 26. viikon alkamisen kunniaksi käytiin hakemassa pienelle vaunut valmiiksi ja mies tunsi vauvan liikkeet kunnolla. Ihania juttuja siis uuteen viikkoon. ♥ Lauantaina käytiin katsomassa, millaisessa kehdossa mies on vauvana makoillut. Pikkuinen saa sen saman perintökehdon, joka oli aika suloinen pastelliväreineen. Nyt on sitten isot hankinnat valmiina, kun vaunut, turvaistuin ja kehto on katsottuna.

Vaunuiksi suunnittelin tosiaan Emmaljunga Viking -yhdistelmävaunuja niiden kapeuden takia, mutta kun toriin tuli myyntiin käytetyt Emmaljungan vaunut, jotka oli Rovaniemellä ja osoittautuivat vain 3cm leveämmiksi kuin nuo kalliit Vikingit, niin käytiin hakemassa ne pois. Olin jostain syystä olettanut niitä paljonkin leveämmiksi. Ja ovathan nuo ihanat; isot, tukevat ja kauniit. Niissä on myös on metallikori, joka varmasti on kätevämpi kuin kankainen. Varmastikaan nämä ei yhtä ketterät ole kulkemaan, kun ei niitä kääntyviä etupyöriä ole, mutta hyvältä vaikuttavat.

Pikkuisella on ollut pari rauhallisempaa päivää ja niiden vastapainoksi esimerkiksi eilen illalla sellaiset potkunyrkkeilyharjoitukset, että mieskin ihmetteli, että miten sie pystyt nukkumaan, jos se noin melskaa. Makoilin siis masu miehen selkää vasten ja pikkuinen jytäsi siinä välissä. :D Eipä siinä paljoa nukuta kyllä ennen kuin pienikin päättää nukkua. Yölläkin heräsin klo 3-4 välillä pienen touhuihin niin kuin muuten lähes joka yö.

lauantai 31. joulukuuta 2016

12+2 ULTRA

Käytiin ultrassa katsomassa meidän pikkuista miniä. Siellä se viuhtoi ja pomppi menemään välillä niin mahdottomasti. ♥ Kyllä siinä sydän suli, kun pienen näki ensimmäistä kertaa. Tuntui heti todellisemmaltakin koko juttu. Ultrassa muutenkin näytti kaikki olevan hyvin, joten nyt sitten varmaan vaan sitä rakenneultraa odottelemaan, joka on helmikuun lopussa. Neuvoloita ja lääkäreitähän tässä myös on.

Eilen kerrottiin minun vanhemmillekin, kyllä helpotti. Ne oli innoissaan, nuorempaa siskoa myöten. :D Ja onhan sitä itsekin innoissaan. Käytiin päivällä luistelemassa ensin koulun kentällä ja mentiin sitten syömään vanhempien luokse. Yritettiin kerätä rohkeutta melkein koko viiden tunnin ajan kunnes viittä vaille ennen kotiin lähtöä Henkka aukaisi suunsa ja sanoi äidille, että pitäisiköhän sinun hakea *isä* tänne, että olisi uutisia. Se varmaan arvasi jo siitä, ja lähti hakemaan isän ulkoa. Sitten me kerrottiin ja äiti hoki, että "sehän oli iloinen uutinen, oi että, sehän oli oikein hyvä uutinen!" ja isä vaan hymyili koko sen ajan, kun vielä oltiin siinä. Se kun ei paljon puhu.

Tänään kävin kirpparilla, löysin sieltä itelleni kengät, Tessulle pannan ja meidän minille ihanan pienen bodyn. Kuinka pieni sellainen vastasyntynyt oikein onkaan...