Näytetään tekstit, joissa on tunniste ultra. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ultra. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Rakenneultra

Eilen käytiin viikkojen 21+0 kunniaksi kauan odotetussa rakenneultrassa vilkaisemassa meidän miniä. Pikkuinen mylläsi koko aamupäivän masussa enemmän tai vähemmän, joten koko ultran ajan se sitten olikin tiukalla kippuralla nukkumassa. Vähän käsiä liikautteli ja jalat veti jossain vaiheessa niin, että kutitteli varpailla omaa otsaansa. Kaikki tarvittavat mitat kätilö sai kuitenkin otettua, vaikka aikaa siihen meni. Kaikki oli hyvin, mutta kun sitä on miniksi sanottu, niin mini se tosiaan oli. Vastasi vähän pienempää kuin mitä viikot nyt on. Mies ilmoitti heti, että oon sitten selvästi syönyt liian vähän... Epäilen. ;) 

Istukan sijaintikin katsottiin ja se on kuulemma niin alhaalla, että sitä varten on kontrolli viikolla 32 eli toukokuun puolivälissä. Ja kontrolli sitä varten, että katsotaan, että onhan se riittävän ylhäällä, että pystyy synnyttämään normaalisti. Jos ei, niin sitten vaavi tulee sektiolla tähän maailmaan. Päästään kuitenkin silloin näkemään taas vähän isompaa miniä ultrassa. 

Olen sairastanut flunssaa lauantaista asti, oikein kunnon räkätaudin iski päälle Ikean reissulla, jolla käytiin minun vanhempien kanssa. Mahataudista voi sanoa, että sen hetken voi käytännössä sanoa, milloin se tauti alkaa, tällä kertaa myös flunssasta voi sanoa niin, Ikean matto-osaston kohdalla nimittäin rupesi nenä vuotamaan ja siitä sitten paheni vain sunnuntai-iltaan asti. 

Maanantaina kävin työterveydessä, jossa lääkäri totesi, että mulla on korvatulehduskin, siihen sain sitten antibiootit. Sopivien löytäminen ei taaskaan ollut helppo juttu tällaiselle penisilliini-allergiselle, joka on vieläpä raskaana, kun mikään ei tahdo sopia. Tänään on jäljellä lähinnä pientä tukkoisuutta ja sellainen yskä, joka tuntuu repivän keuhkot kappaleiksi... Mutta paranemaan päin ja huomenna pitäisi varmaan töihinkin raahautua. Sitten pari päivää töitä, ja alkaa loma! 

Muuten voin kyllä erittäin hyvin, selkäkivut ei vaivaa eikä mikään muukaan. Nyt voi jo vähän ruveta miettimään jotain hankintojakin vauvaa varten. ♥
RV 21+1

lauantai 31. joulukuuta 2016

12+2 ULTRA

Käytiin ultrassa katsomassa meidän pikkuista miniä. Siellä se viuhtoi ja pomppi menemään välillä niin mahdottomasti. ♥ Kyllä siinä sydän suli, kun pienen näki ensimmäistä kertaa. Tuntui heti todellisemmaltakin koko juttu. Ultrassa muutenkin näytti kaikki olevan hyvin, joten nyt sitten varmaan vaan sitä rakenneultraa odottelemaan, joka on helmikuun lopussa. Neuvoloita ja lääkäreitähän tässä myös on.

Eilen kerrottiin minun vanhemmillekin, kyllä helpotti. Ne oli innoissaan, nuorempaa siskoa myöten. :D Ja onhan sitä itsekin innoissaan. Käytiin päivällä luistelemassa ensin koulun kentällä ja mentiin sitten syömään vanhempien luokse. Yritettiin kerätä rohkeutta melkein koko viiden tunnin ajan kunnes viittä vaille ennen kotiin lähtöä Henkka aukaisi suunsa ja sanoi äidille, että pitäisiköhän sinun hakea *isä* tänne, että olisi uutisia. Se varmaan arvasi jo siitä, ja lähti hakemaan isän ulkoa. Sitten me kerrottiin ja äiti hoki, että "sehän oli iloinen uutinen, oi että, sehän oli oikein hyvä uutinen!" ja isä vaan hymyili koko sen ajan, kun vielä oltiin siinä. Se kun ei paljon puhu.

Tänään kävin kirpparilla, löysin sieltä itelleni kengät, Tessulle pannan ja meidän minille ihanan pienen bodyn. Kuinka pieni sellainen vastasyntynyt oikein onkaan...