torstai 13. heinäkuuta 2017

DIY: Unipesä

Siinä se ois, meidän vauvan unipesä odottamassa nukkujaa. Unipesästä olen kuullut pääasiassa hyviä kommentteja, joten päätin tehdä sellaisen itsekin. Toki jotkut sanovat sitä turhakkeeksi ja sanovat, että käyttämättä jäi, mutta ne hyvät puolet taitaa kuitenkin johtaa. Unipesän tarkoitus on tehdä vauvalle pieni pesä, jossa on turvallisen ahdasta. Unipesä on myös hyvä ottaa vaikka mökille mukaan, kun se tuoksuu tutulle ja turvalliselle. Se myös suojaa vauvaa perhepedissä ja siinä on myös helppo siirtää vauva nukkumaan paikasta toiseen.

Tuo oli aika helppo tehdä, käytin ohjeena Mekkosirkus- ja Äiti on vähän väsynyt -blogien ohjeita, ehkä paria muutakin. Kaavat piirsin tosiaan itse jonkun ohjeen mukaan. Vähän pyöreämmät olisi noista kulmista voinut tehdä ja kanttinauhan loppuosa tuli vähän suttuisesti kiinni, mutta muuten tämä onnistui oikein hyvin. Täytteeksi leikkelin vanhaa päiväpeittoa, joten jotain kierrätettyä on tässäkin. Kankaat ja nauha on Eurokankaasta. 
Ja mie muuten sain sen uuden kameran postissa kuten kuvista ehkä huomaa. Nyt kuvailen Olympus OM-D E-M10:llä ja objektiiveina on Panasonicin 14-42mm ja Sigman 30mm objektiivit. Voi tätä materialismionnen määrää. Tänään harmaan ja sateisen tihkuisen päivän päätteeksi tuli upea aurinkoinen ilta, joten nappasin kameran iltalenkille mukaan. :) Tämä hankinta ehkä helpottaa tätä tuskaisen pitkäveteistä loppuodotusta...

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Laskettu aika saavutettu - neuvola

Nyt on saavutettu laskettu aika ja raskaussovellus näyttää, että 0 päivää jäljellä. Totuus taitaa olla oikeasti toinen, mutta saa nähdä montako päivää vielä. Tänään oli kuitenkin neuvola ja viikkoja on tosiaan kasassa se 40+0. Kaikki oli ok ja rautalisäkin on ruvennut auttamaan. Obsidan on sopinut mulle ihan kelvollisesti, joten sitä syön nyt joka aamu ja vältän syömästä sen kanssa vilja- ja maitotuotteita. Sen sijaan syön aina rautatabletin kanssa hedelmiä ja marjoja, jotka sisältää c-vitamiinia ja joiden pitäisi vahvistaa raudan imeytymistä. Seuraava neuvola on jo perjantaina, jolloin saa ajan tai lähetteen äitipolille yliaikaiskontrolliin. Toivottavasti seuraavaa neuvolakäyntiä ei tule tai vauva päättää ainakin ennen yliaikaiskontrollia syntyä!

Paineet 111/72
Hb 122
Sf-mitta 32,5cm
Vauvan syke 140+
Painoa viikossa +300g

Edelleen lenkkeily sujuu ja nukkuminen on yhtä hyvää eli huonoa kuin aiemminkin. Herään viiden aikoihin enkä saa enää unta, joten nousen miehen kanssa yhtä aikaa ylös ja nukun sitten aamupäivällä pikkupäikkärit. Harkkasuppareita tulee aika paljon enemmän kuin vaikka viikko sitten. Ehkä ne enteilee jotain? ;) 

Unipesän sain valmiiksi, siitä kuvia ja juttua myöhemmin. Muuten tylsistymisestä kertoo se, että vanha kamera ja objektiivit lähti maailmalle ja huomenna tai ylihuomenna pitäisi postissa tulla uusi ja siihen uudet objektiivit. Kuvanlaatu paranee blogissa, kun ei tarvi enää yhden ainutta kännykkäkuvaa laittaa. Sitä odotellessa joutuu nyt ainakin tämän postauksen verran kattomaan surkeita kännykkäkuvia. Minun tylsistymisestähän tämä kertoo sillä tavalla, että yleensä, kun mulla on tylsää, rupean miettimään kamerahankintoja tai muita hankintoja. Nytkin pari päivää elin vaan facen Valokuvaajan kirppikselle ja torin kamera-osastolle. ;) Niin tiiviisti, että näin untakin vaan kameroista ja vauvoista... 

perjantai 7. heinäkuuta 2017

DIY vaunulelu

Siinäpä minun virkkausaskartelut, tämän hetken jonkinlainen villitys eli vaunulelunorsu. Virkkaaminen tuntui näin monen vuoden tauon jälkeen yllättävän kivalta puuhalta ja nyt yritän sitten keksiä, että mitä muuta voisin virkata tämän vaunulelun ja sen isoäidin neliöistä tehdyn peiton lisäksi. Tämä vaunulelu oli helppo tehdä ja ihan älyttömän kivaa. :D 

Norsuihin käytin ohjeena tätä Kirstenvillan ohjetta ja palloihin tätä Virkattu kissa -blogin ohjetta. Lankana on Lankamaailmasta ostettua Carolina-merkkistä puuvilla-akryyli-lankaa ja virkkuukoukku kokoa 3. Lisäksi tarvikkeina ohutta pyöreää kuminauhaa, helmiä ja nuo kiinnitysklipsit. Täytteeksi laitoin jostain koiran hajottamasta pehmolelusta kerätyt vanut. Helmet on halkaisijaltaan 12mm.

Norsuja olisi voinut tehdä vaikka kuinka paljon lisää, sen verran kivaa puuhaa oli ja nättikin siitä tuli. Nyt sitten uusia virkkausideoita kehittelemään ja jos sen unipesänkin saisi tehtyä...

Follow my blog with Bloglovin

tiistai 4. heinäkuuta 2017

40. raskausviikko, suunnitelmia tulevaisuuteen

Parit masukuvat. Ekan ottanut mies lauantaina 38+4 ja toinen tänään 39+0
Taas viikko vierähti ja tänään on enää viikko laskettuun aikaan jäljellä. Olot on hyvät, vauva kasvaa ja liikkuu, tosin liikkeet on muuttuneet paljon rauhallisemmiksi tönimisiksi ja punkeamisiksi. Itellä alkaa pahasti iso maha kyllästyttää, mutta minkäs teet. :D Pitkät kävelylenkit, siivoamiset, shoppailut, saunat, vadelmanlehtiteet tai muut ei vaikuta mitenkään minun olemiseen tai aiheuta mitään supistuksia tai muitakaan kipuja. Vauva tunkee välillä päätään tuonne alas, ja se vihloo ihan jäätävästi, mutta siinäpä ne kivut liitoskipujen lisäksi onkin. Raskaus siis sujuu omalla painollaan eteen päin, saa nähdä koska tuo pikkuinen tulee ulos yksiöstään... Aamulla pohdittiin, että hienoja syntymäpäiviä vois olla esim. 7.7. tai 17.7. ;) Mieluummin toki tuo eka.

Sain mahtavia uutisia heinäkuun alussa, kun sähköpostiin tuli viesti, että "Sinulle on myönnetty opiskelupaikka, onneksi olkoon." Nyt mulla on sitten selvät suunnitelmat, mitä teen vuoden päästä syksyllä - mie lähden opiskelemaan sosionomiksi! Olen haaveillut työskentelemisestä lasten kanssa aina, lastenhoitaja oli minun unelma-ammatti ihan pienenä, eikä sitä ole mikään muuttanut. Haaveissa on siis työskennellä joskus päiväkodissa - tai sosionomina muuten lasten ja perheiden parissa. Tänään tuli vielä kirjekin postissa. Kyllä voi ihminen olla helpottunut. Mie pääsin kouluun!

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

38+0 neuvola ja rautaongelmia

Unohda siinä sitten!
Uusi raskausviikko pyörähti eilen käyntiin taas ja sen kunniaksi oli neuvola. Kaikki taas muuten ok, mutta hemoglobiini ei ole noussut, vaan oli vain 110, joten rautalisää pitäisi nyt syödä. Sykkeitä kuunnellessa ja sf-mittaa mitatessa vauva möyri aika kovasti. Pieni on muutenkin ollut melko vilkas, liikehtii pitkin päivää paljon ja tökkii jaloillaan kylkiluihin. :D Iltaisin potkii vasenta kylkeä, jolla yritän nukkua. Pää oli alaspäin edelleen, mutta aika ylhäällä ja liikkuvainen eli mitään kiinnittymistä ei ole tapahtunut. Jos nyt alkaisi synnytys vesien menolla, niin pitäisi mennä ambulanssilla vaakatasossa sairaalaan. Seuraava neuvola onkin sitten laskettuna päivänä, toivon kyllä kovasti, että silloin olisi vauva jo sylissä. :D

Paineet 115/74
Hb 110
Sf-mitta 32cm
Vauvan syke 150+
Painoa viikossa +570g

Tänä aamuna otin tyhjään vatsaan Retafer-rautatabletin, mutta se tuli alle kahdessa tunnissa kaaressa ulos. En muistakaan, milloin olisin viimeksi oksentanut. Koko päivä on sitten mennyt enemmän tai vähemmän ällöttävässä olossa, jonka oksentaminen mulle aina aiheuttaa. Nyt pitäisi sitten keksiä jotain muuta, jolla tuon raudan saisi nousuun. Alkajaisiksi ostin kaupasta ruuaksi veri- ja pinaattilättyjä ja jälkiruuaksi c-vitaminoitua mansikkasoppaa. Ja aamulla söin kananmunan täysjyväruisleivän välissä. Hedelmiä ja marjoja olen kans syönyt paljon, joten kai sen pitäisi näinkin ruveta nousemaan.

Muuten aika alkaa tulla tooodella pitkäksi ja ehkä tuon matalan hemoglobiinin takia olo ei ole ihan virkein ja energisin mahdollinen. Tällä viikolla olen virkkaillut vaunulelua (siitä lisää kunhan saan sen valmiiksi), käynyt pyörimässä alennusmyynneissä (ei löytynyt oikein mitään, vaikka POPin vaatteet kovasti houkuttelikin) ja pelannut liikaa Candy Crushia. Tänään käydään hakemassa uusi pyykinpesukone, niin saan sitten pestä pyykkiä (jota muuten kertyy aika kovasti viikossakin) ja huomenna ajattelin käydä koiraa juoksuttamassa metsässä.
Harjoituskappale. ;)

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Juhannus vietetty ja vauvan peitto valmis

Meillä on takana ihanan rento vihreä ja valoisa juhannus. Aurinko tuli aattoiltana näkyviin ja paistoi hienosti koko illan ja juhannuspäivänkin. Lämmintäkin oli juhannuspäivänä 14 astetta, joten ei erityisen kylmäkään ollut. Vietettiin juhannusta minun vanhempien luona, grillailtiin, saunottiin ja oleskeltiin. Mie virkkasin vauvan peitonkin valmiiksi - sen, jonka aloitin joskus talvella. Siitä kuva alempana. 

Juhannuspäivänä Henkka kävi heittelemässä perhoa, mie istuskelin sillä välin koirien kanssa hiekkarannalla ja nautiskelin rauhasta ja hiljaisuudesta, tekee niin hyvää päästä välillä hiljaisuuteen ihan keskenään. Sieltä mentiin käymään minun mummolassa, pitkästä aikaa. Huomenna olisi sitten ohjelmassa ehkä koiranäyttelyä ja pyykinpesukoneen shoppailua. ;)

Vauva oli myös masussa oikein vilkas koko juhannuksen ajan ja on selvästikin asettunut pää alaspäin. Iltaisin, kun yritti laittaa nukkumaan, tuli potkuja vasempaan kylkeen ja pää ja kädet räpelsivät alakertaa, ei muuten erityisen mukavaa... :D Masu tuntuu myös laskeutuneen hirmu alas ja. Juhannuksen aikaan sai myös kärsiä kaiken maailman kivuista ja kivuttomista harjoitussupistuksista, nytkin tuntuu. että maha ratkeaa ja närästää ja kylkiä pakottaa. Ehkä tässä joskus pääsee synnyttämään? Ei tahtoisi enää millään malttaa, kun laskettuun on aikaa ihan vähän päälle 2 viikkoa.
Pelto kultaisenaan voikukkia
Kemijoki ♥

Kehto odottaa nukkujaa ja peittokin valmistui!

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Täysiaikainen raskaus!

Rv 37+0, alkaa olla masulla kokoa!
Nyt olisi sitten täysiaikainen raskaus saavutettu ja vauva alkaisi olla valmis syntymään, ainakin noin periaatteessa. Epäilen kyllä, että meidän vaavi ei taida syntyä ainakaan ennen laskettua, johon on muuten tänään tasan 3 viikkoa aikaa, enimmilläänkin raskautta on jäljellä enää viisi viikkoa. Tuntuu hurjalta, mutta samalla alkaa olla jo malttamaton näkemään, millainen pieni tuolla masussa myllää. Eihän sitä toisaalta tiedä, vaikka lähtö tulisi jo ensi yönä tai huomenna, ja sen varalta sairaalakassi onkin suunnilleen pakattuna. Siitä taidan tehdä oman postauksensa. 

Koti alkaa olla vauvaa vaille valmis, eli kaikki laitettu. Vaatteet on viikattuna ja järjestettynä, vaipat hankittuna, kehto valmiudessa jne. Enää vain odotellaan. Tosin se hoitotaso on vielä vähän hakusessa, kun ei ole saatu sitä pesukonetta hankittua, mutta hoitaahan sen vauvan tarvittaessa vaikka sängyn päällä tai missä hyvänsä. Pehmoinen hoitoalusta kumminkin on hankittu. ;)

Vähän alkaa raskaus jo painamaan, vaikka edelleen kävelylenkit sujuu ihan suht reippaasti eikä mitään supisteluja juuri ole. Turvotusta on tullut ja ehkä kaikista raivostuttavin raskausvaiva on tämä uusin, eli rannekanavaoireyhtymä, jonka takia oikean käden keskisormi ja nimetön on ihan puuduksissa ja niitä pistelee ikävästi, kun koskee johonkin (no niinku ois puudutettu). Samoin oikean käden kämmen on aika puuduksissa. Todella inhottavaa, kun lisäksi välillä vielä vihlaisee kättä oikein ikävästi. Tuonkin vaivan pitäisi onneksi hävitä synnytyksen myötä, joten ei sitä kovin pitkään tarvitse kestää!

Perjantaina oli ultra, jossa todettiin, että vauva on pää alaspäin. Oli siis ainakin silloin ja tuntuu, että eiköhän tuo ole pysynytkin. Pylly vaihtaa puolta aika ahkerasti, mutta kylläpä se pää taitaa tuolla alhaalla pysyä. 

Laitoin viikonloppuna kehdon valmiiksi. Kehto on miehen vauva-ajalta säilytetty sen isotädin vintillä ja onhan se aika ihana. Väreineen kyllä aika 90-lukua, mutta nätti silti.
 Ihanaihana kehto ♥ ja uskollinen lenkkikaveri, jonka kanssa ei pääse jumahtamaan sängyn pohjalle
Pientä pyykkiä kuivumassa ♥