Vauva 1kk

Kuukausi ihanaa (ja välillä vähän kamalaa) vauva-arkea takana. Nyt alkaa tuntua siltä, ettei jatkuvasti stressaa jostain sellaisesta kuin nukkuuko se, huutaako se vai mitä se tekee eli ollaan päästy vähän kiinni tähän tavalliseen arkeen. Maanantai oli ensimmäinen neuvolakäynti ihan neuvolassa ja käytiin myös kaupungilla pyörähtämässä.

1kk-ikäinen pikkumytty painaa 5040g ja on 55,5cm pitkä. Pipo on 38,5cm. Neuvolakorttiin kirjoitettiin: "Suloinen tyttö! Täysimetyksellä hienosti kasvanut. D-vit+. Heijasteet ja aukile normaalit. Iho siisti. Jäntevä neiti. Kaikki hyvin. :)" Painoa syntymästä on kuukaudessa tullut tosiaan yli 1kg ja pituuttakin 6cm, joten ruokaa riittää. Aika pirteä ja suht hyväntuulinen vauva on kyllä muuten, viihtyy hereillä välillä aika pitkiäkin aikoja ihmetellen maailmaa, mutta sen vastapainoksi sitten kitisee yliväsymystä.

Imetys sujuu hyvin ja on ihanaa puuhaa. Välillä tissillä raivoavan vauvan kanssa tulee epätoivo, että onkohan kaikki menossa pieleen, mutta suurimman osan ajasta kaikki sujuu paremmin kuin hyvin. Tuntuu hyvältä ruokkia oma lapsi ja pitää sitä lähellä. Ihmettelen niitä, jotka ei halua edes kunnolla yrittää imettämistä, kun onhan tuo niin mukavaa. Sen ymmärrän, ettei se vaan kaikilla onnistu yhtä hyvin.

Masuvaivoja on jonkin verran pienellä ollut ja niitä on sitten kitisty. Välillä tahtoo olla vaikeaa päästä uneen, kun juuri nukahtamisen hetkellä masua vääntää, niin se unihan menee tietysti siinä. Itse lopetin maidon käytön, kun ajattelin, että masuvaivat johtuisi niistä, mutta en ole ihan varma siitä. Pahimmilta huudoilta on kyllä viime aikoina vältytty.

Raskausaikana haaveilin pitkistä vaunulenkeistä, mutta niitä ei tämän sylivauvan kanssa harrasteta juurikaan. Vaunuihin ei nimittäin todellakaan nukahdeta ja jos niissä herätään, niin loppumatka lenkistä on taistelua siitä, pidetäänkö tuttia suussa vai huudetaanko kurkku suorana. Koska lenkillä on kuitenkin käytävä ja jonnekin liikuttava, niin nyt meiltä löytyy kantovälineitä useampiakin. On trikooliina, Tula-kantoreppu ja puuvillainen liina. Katselin ennen vauvan syntymää kantoliinassa tai -repussa olevien lasten kuvia ja mietin, että tuota voisi kokeilla, mutta en kyllä osannut kuvitella, että siitä tulisi meidän ensisijainen tapa liikkua. 

 Trikooliinassa ja puuvillaisessa

 Tulassa Prismassa ja H&M:llä

Synnytyskertomus

Mentiin yliaikakontrolliin äitipolille rv 41+2 klo 10:30. Vauvan painoarvio oli 4,2kg ja kohdunsuun tilanne täysin epäkypsä. Lääkäri arveli, että tuskinpa se siis on itsekseen ihan heti syntymässä, kun mitään siihen viittaavaa ei ole ja päätettiin aloittaa käynnistely Cytoteceillä. Klo 12 aikaan sain ekan tabletin puolikkaan ja lähdettiin verikokeisiin ja syömään. Syödessä tuntui selässä ekat juilimiset ja niitä tulikin sitten pari tuntia, mutta loppuivat vielä. Klo 16 aikaan sain seuraavan Cytotecin puolikkaan, joka ei alkuun tuntunut juuri vaikuttavan. Juteltiin kahviossa muiden kanssa. Mies lähti kotiin klo 20 aikaan ja mie jäin ihmettelemään sairaalaan, selkää juili edelleen lievästi. Sain viimeisen Cytotecin puoli kymmenen aikaan illalla ja supistuksia alkoi tulla 3-4min välein. 

Sain kipuun Panadolin ja kaurapussin puolen yön aikaan ja torkahdin hetkeksi. Yö meni supistuksia kuulostellessa, hengitellessä ja viereisen petipaikan vauvan kitinää kuunnellessa. Neljän aikaan sanoin yöhoitajalle, että sattuu sen verran, ettein mitenkään kykene nukkumaan kaurapussin ja Panadolin voimin, joutui oikeasti keskittymään supistuksiin. Kohdunsuun tilanne oli se, että olin yhdelle sormelle auki ja kaulaa oli vielä vähän, tästä katottiin synnytys alkaneeksi. Sain sitten Oxynormia kipupiikkinä pyllyyn ja se teki olosta ihanan tokkuraisen. Vaikka sattui, niin pystyin jollakin tavalla lepäämään pari tuntia kunnes vaikutus alkoi hävitä. Kauratyyny oli edelleen käytössä, mutta se lähinnä ärsytti.

Tässä vaiheessa mietin, että ihan järjetöntä hommaa tämä vauvan tekeminen ja tämä jää satavarmasti meidän ainoaksi. Tarkastettiin kohdunsuun tilanne ja olin 2-3cm auki. Siinä vaiheessa kello oli noin 6 ja hoitaja arveli, että taidetaan lähteä salin puolelle, että saan paremnat kivunlievitykset käyttöön. 6:45 menin saliin, jossa yövuoron kätilö otti käyriä ja opasti ilokaasun käyttöön. Se tuntui melko turhalta. Vuoro vaihtui ja supistukset oli melko kipeitä. Pyysin miehen sairaalaan kaveriksi, tosin sekään ei minun soittoon herännyt, mutta onneksi heräsi muuten ennen kahdeksaa ja huomasi, että olin kaipaillut sitä.

Valittelin supistusten kipeyttä aamuvuoron kätilölle noin klo 8, jolloin se päätti, että otetaan vielä yhdet käyrät, ja sitten voisi ajatella ammeeseen menoa, epiduraalinkin olisi voinut laittaa, mutta kätilö arveli sen ehkä hidastavan synnytystä vielä siinä vaiheessa. Hengittelin vielä ilokaasun kanssa supistuksia, joita edelleen tuli noin 4min välein. Pääsin ammeeseen 8:45, jolloin mieskin tuli seuraksi. Amme oli ihana! Supistukset tuntui siellä paljon helpommilta kestää. Oleskelin siellä kymmeneen asti, jolloin supistukset oli niin kipeitä, etten enää jaksanut. Ammeesta noustessa ne vasta kipeiksi muuttuikin ja niitä tuli 2-3min välein. 

Tässä vaiheessa nousi kyyneleet silmiin, kun sattui niin järjettömästi ja yritin ilokaasun avulla selvitä. Ruvettiin laittamaan epiduraalia, jonka laittaminen oli melkoista tuskaa, kun ei saanut liikkua, olin auki 4cm. Kello oli noin 11. Epiduraalista tulikin spinaali, mutta se vei ihanasti kaikki kivut pois. Kätilö arveli, että nyt voidaan sitten rauhassa odotella iltapäivään, se lähti toiseen synnytyssaliin, mies lähti syömään ja mie jäin nauttimaan kivuttomuudesta ja soitin äidillekin. Torkahtelinkin vähän, kun unta oli kertynyt aika vähän edellisenä yönä. 

Odottelin ruokaa, joka tuli 11:40. Se kylläkin jäi syömättä, kun siinä vaiheessa tuli yhtäkkiä ihan kipeän tuntuinen supistus, joka tuntui tosi kovana paineena persuksissa. Niitä ehti tulla toinenkin ennen kuin pyysin kätilön paikalle. Se tutki kohdunsuun tilanteen ja olinkin tunnissa auennut kokonaan ja jäljellä oli enää vähän reunaa. Soitin miehelle, että sulla ois nyt pikkuisen kiire takaisin sairaalaan. Lääkäri kävi laittamassa pudendaali-puudutteen, kun kipu tuntui minusta ihan hullulta. Ehdin jo ajatella, että mies ei ehdi paikalle ennen kuin vauva on syntynyt. Paine muuttui osittain ponnistamisen tarpeeksi ja kätilö sanoi, että jos siltä tuntuu niin voit ähkiä vähän sen ponnistamistunteen aikana, ei tarvitse erityisesti pidätellä. Mies tuli noin klo 12:15 ja mietin vaan, että nyt voin alkaa oikeasti ponnistamaan.

Ponnistusvaihe oli aluksi aika helpon tuntuinen, mutta sitten siitäkin tuli kipeää touhua. Kätilö kehui, miten hienosti jaksoin ja osasin ponnistaa. Jännä, miten se taito tulee vaan jostain. Parit viimeiset ponnistukset pystyin vaan voihkimaan aiaiaita ja se kipu oli jotain ihan kauheaa, mutta onneksi se loppui aika nopeasti, kun vauva tuli pihalle 12:52. Meidän pieni pulloposkinen pikku pallukka. Painoa oli 3965g ja pituutta 49cm.

Synnytys kesti noin 9h (merkittiin ilmeisesti alkaneeksi noin klo 4) ja oli erittäin hyvä kokemus, todellakin voisin tehdä tuon kaiken uudestaan. Kaikki meni lopulta suht helpolla ja spinaalin aiheuttama rentoutuminen varmaan edesauttoi tuota älyttömän nopeaa avautumista. Amme oli hyvä, sinne ois voinu mennä jo aiemmin lillumaan.

Ensimmäinen viikko äitinä

Nyt vauvalla on ikää 9 päivää ja paljon onkin näihin päiviin mahtunut. Äitinä oleminen on mahtavaa, se rakkauden määrä tuota pientä kohtaan on jotain ihan omaa luokkaansa. ♥ 

Viikon sisällä on tehty ensimmäiset vaunulenkit, hyvällä ja huonommalla menestyksellä, mietitty, kuinka paljon vaatetta pieni tarvitsee tällaisilla helteillä ja todettu, ettei sitä ainakaan vaunuissa voi ulos viedä, kun on noin mahdottoman kuuma. On kuunneltu kitinäitkua ja masuvaivoja ja vähän valvottukin. On nautittu lämmöstä ja läheisyydestä. Ja imetyksestä! Imettäminen on ihan parasta. ♥

Synnytyksessä meni epiduraali spinaalitilaan, ja siitä seurasi spinaalipäänsärky, joka paheni yllättäen, kun aivastin. Käytiin sitten tiistai-iltana paikkauttamassa reikä veripaikalla ensiavussa, jossa huomioitiin vastasyntynyt vauva vanhempineen todella hienosti. Mietin kyllä, että toivottavasti sairaalalle ei nyt tarvi tulla kuin ehkä joskus seuraavan lapsen ultria varten. 

Vielä en ole kauhean kauas kotoa uskaltautunut vauvan kanssa. Tuntuu, että haluan ensin totutella elämään tuollaisen pienen kanssa. Ehkä ensi viikolla jonain päivänä uskaltaisi jo poistua muuallekin kuin vaunulenkille.

Hän on täällä

Siinä hän nyt on, meidän pieni tyttö. ❤ 49cm ja lähes 4kg rakkautta. Synnytys meni hyvin ja sujuvasti, kesto oli vain noin 9h. Siitä kirjoittelen myöhemmin enemmän. Nyt keskitytään ihastelemaan tätä pientä ihmettä, johon ollaan ihan rakastuneita. Voiko maailmassa olla mitään suloisempaa ja kauniimpaa kuin meidän pieni?

Syntyyköhän se ikinä?

Viikkoja kasassa 40+3 ja vähän meinaa tylsistyminen ja epätoivo iskeä. Paljon ei vielä olla menty lasketun ajan yli, mutta kun mitään merkkejä lähestyvästä synnytyksestä ei ole, niin kyllä tässä alkaa olla vähän kärsimätön. Tänään oli taas neuvola, kaikki arvot ok ja sain lähetteen äitipolille ja vielä yhden neuvola-ajan maanantaille. Ajatuksena, että äitipolilla keskusteltais käynnistyksestä ja mahdollisesti käynnistettäisiin 41+3 viikoilla eli tasan viikon päästä. Äitipolilta soitettiin, kun olin Tokmannilla ja se melkein pahoitteli, että kun se perjantai on melkein täynnä, niin sopisko, että tuun torstaina. Kyllä mulle vaan sopii. ;)

Muuten on niin kärsimätön olo. Tai tavallaan ei, kun jotenkin oon luovuttanut ja odotan vaan tuota ensi torstaita. Mutta oon vaan niin kyllästynyt odottamaan ja ihan tylsistynyt. Miehellä on vähän samaa vikaa, mutta se voi sentään pelailla kaverin kanssa. Tuntuu, ettei missään huvita käydä, kun ihmiset vaan jeesustelee, että eikö se vauva jo synny. Ja sitten toisaalta, olo on ehkä hieman hankala mahan kanssa eikä siksi huvita lähteä mihinkään. Kotona taas on kaikki niin valmista ja viimeisen päälle siistiä. Nyt kelpaisi miehen siisteysintoilevan mumminkin tulla käymään. Ei ole pölyhiukkastakaan missään eikä ylimääräistä tavaraa, kun ei ole muuta tekemistä kuin järjestellä paikkoja. Käsitöitä voisi tehdä, mutta kun en tiedä, että mitä sitä muka tekisi?

Keskittyminen on myös kadonnut jonnekin. Tuntuu, ettei jaksa keskittyä lukemiseen, elokuviin, sarjoihin tai muiden elämään, ei koiran treenaamiseen tai mihinkään. Mielessä pyörii vaan se, että tuo vauva voisi jo syntyä ja jotenkin kaikki ajatukset on vaan siinä. Siinä, miten synnytys menee ja siinä, miten vauvan kanssa lähtee sitten kaikki sujumaan. Eilen ja tänään on myös vaivannut pieni pelko siitä, että mitä jos joku asia menee näillä loppumetreillä pieleen, vaikka tuskinpa niin käy. Niin monet muut heinäkuiset hehkuttaa jo onneaan pieni vastasyntynyt sylissään, että kateuskin iskee.

Voi vauva, voisitko jo syntyä? Sinun vanhemmat odottelee jo todella malttamattomina. ♥

DIY: Unipesä

Siinä se ois, meidän vauvan unipesä odottamassa nukkujaa. Unipesästä olen kuullut pääasiassa hyviä kommentteja, joten päätin tehdä sellaisen itsekin. Toki jotkut sanovat sitä turhakkeeksi ja sanovat, että käyttämättä jäi, mutta ne hyvät puolet taitaa kuitenkin johtaa. Unipesän tarkoitus on tehdä vauvalle pieni pesä, jossa on turvallisen ahdasta. Unipesä on myös hyvä ottaa vaikka mökille mukaan, kun se tuoksuu tutulle ja turvalliselle. Se myös suojaa vauvaa perhepedissä ja siinä on myös helppo siirtää vauva nukkumaan paikasta toiseen.

Tuo oli aika helppo tehdä, käytin ohjeena Mekkosirkus- ja Äiti on vähän väsynyt -blogien ohjeita, ehkä paria muutakin. Kaavat piirsin tosiaan itse jonkun ohjeen mukaan. Vähän pyöreämmät olisi noista kulmista voinut tehdä ja kanttinauhan loppuosa tuli vähän suttuisesti kiinni, mutta muuten tämä onnistui oikein hyvin. Täytteeksi leikkelin vanhaa päiväpeittoa, joten jotain kierrätettyä on tässäkin. Kankaat ja nauha on Eurokankaasta. 

Ja mie muuten sain sen uuden kameran postissa kuten kuvista ehkä huomaa. Nyt kuvailen Olympus OM-D E-M10:llä ja objektiiveina on Panasonicin 14-42mm ja Sigman 30mm objektiivit. Voi tätä materialismionnen määrää. Tänään harmaan ja sateisen tihkuisen päivän päätteeksi tuli upea aurinkoinen ilta, joten nappasin kameran iltalenkille mukaan. :) Tämä hankinta ehkä helpottaa tätä tuskaisen pitkäveteistä loppuodotusta...

Laskettu aika saavutettu - neuvola

Nyt on saavutettu laskettu aika ja raskaussovellus näyttää, että 0 päivää jäljellä. Totuus taitaa olla oikeasti toinen, mutta saa nähdä montako päivää vielä. Tänään oli kuitenkin neuvola ja viikkoja on tosiaan kasassa se 40+0. Kaikki oli ok ja rautalisäkin on ruvennut auttamaan. Obsidan on sopinut mulle ihan kelvollisesti, joten sitä syön nyt joka aamu ja vältän syömästä sen kanssa vilja- ja maitotuotteita. Sen sijaan syön aina rautatabletin kanssa hedelmiä ja marjoja, jotka sisältää c-vitamiinia ja joiden pitäisi vahvistaa raudan imeytymistä. Seuraava neuvola on jo perjantaina, jolloin saa ajan tai lähetteen äitipolille yliaikaiskontrolliin. Toivottavasti seuraavaa neuvolakäyntiä ei tule tai vauva päättää ainakin ennen yliaikaiskontrollia syntyä!

Paineet 111/72

Hb 122

Sf-mitta 32,5cm

Vauvan syke 140+

Painoa viikossa +300g

Edelleen lenkkeily sujuu ja nukkuminen on yhtä hyvää eli huonoa kuin aiemminkin. Herään viiden aikoihin enkä saa enää unta, joten nousen miehen kanssa yhtä aikaa ylös ja nukun sitten aamupäivällä pikkupäikkärit. Harkkasuppareita tulee aika paljon enemmän kuin vaikka viikko sitten. Ehkä ne enteilee jotain? ;) 

Unipesän sain valmiiksi, siitä kuvia ja juttua myöhemmin. Muuten tylsistymisestä kertoo se, että vanha kamera ja objektiivit lähti maailmalle ja huomenna tai ylihuomenna pitäisi postissa tulla uusi ja siihen uudet objektiivit. Kuvanlaatu paranee blogissa, kun ei tarvi enää yhden ainutta kännykkäkuvaa laittaa. Sitä odotellessa joutuu nyt ainakin tämän postauksen verran kattomaan surkeita kännykkäkuvia. Minun tylsistymisestähän tämä kertoo sillä tavalla, että yleensä, kun mulla on tylsää, rupean miettimään kamerahankintoja tai muita hankintoja. Nytkin pari päivää elin vaan facen Valokuvaajan kirppikselle ja torin kamera-osastolle. ;) Niin tiiviisti, että näin untakin vaan kameroista ja vauvoista...