torstai 23. helmikuuta 2017

Operaatio peitto & makuuhuoneen uutta ilmettä

Olen käsitöiden tekijänä sellainen, että aloitan kyllä vaikka minkälaisia projekteja; villasukkia, vanttuita, koiran takkeja ja nyt sitten keksin, että voisin tehdä vauvan peiton. Saa nähdä kuinka tässä käy. Tarkoituksena olisi isoäidin neliöistä tehdä sen kokoinen peitto, että se kävisi vähän muuhunkin kuin ihan pikkuisen peitoksi. Ensin piti opetella tekemään isoäidin neliöitäkin, edelliset virkkuukokemukset ovat nimittäin yläasteelta. Onneksi niiden tekeminen ei osoittautunut kovinkaan vaikeaksi. Nyt pitäisi vain saada pidettyä motivaatiota yllä, että noita neliöitä jaksaisi tehdä riittävän paljon eikä tässä hommassa käy niin, että peitto valmistuu sitten, kun lapsi menee kouluun. ;) Nyt valmiina on 13 neliötä ja tarkoitus olisi tehdä useampi kymmen.

Makuuhuoneeseen sain lopultakin haettua pimennysverhokankaan ja pari viikkoa sitten ompelinkin ne valmiiksi. Tosi nätit tuli. Päiväpeiton löysin eilen kirpparilta, ihan täydellisen värinen! Aiemmin meillä oli makuuhuoneessa tummansiniset Ikean halvimmat pimennysverhot, jotka imivät kesällä kaiken lämmön itseensä ja päiväpeittona miehen mummin vanha niin 80-lukulainen päiväpeitto kuin voi olla. Tiedättehän, kiiltävää liukasta kangasta ja väriltään beigen ja vaalean kirjava. Nyt tykkään meidän makuuhuoneen väreistä ainakin. Saa nähdä minne me survaistaan vauvan sänky, ei nimittäin ole makuuhuoneessa yhtään liikaa tilaa.

maanantai 20. helmikuuta 2017

Hiihtoa ja selkävaivoja

Huomenna olisi jo rv 20+0 eli raskaus iloisesti puolivälissä ja vielä viikon odottelu rakenneultraan! Jännittää kyllä hirveästi. Viikonloppu sujui mukavan leppoisasti, oltiin yötä minun vanhemmilla ja nautittiin metsälenkkeilystä ja rauhasta. Hiihtämässäkin käytiin.

Lauantaina käytiin kävelemässä Lapinvaarassa. Oli todella upea aurinkoinen ilma, ihan kirkas sininen taivas ja aurinko lämmitti niin mukavasti kasvoja. Selkä vaivasi siellä vähän, mutta illalla kun lähdettiin käyttämään koiria iltalenkillä, si-nivel jumahti ihan kokonaan. Oltiin just päätetty kääntyä takaisin, kun nivel meni niin huonoon asentoon, ettei tahtonut saada askeltakaan otettua. Olisiko kylmyys, sopivasti kiskaissut koira ja päivän rasitukset sitten tehneet tuon, että kipu äityi noin pahaksi.

Mies jo kyseli, että pitää sen käydä hakemassa autolla minut pois, mutta onneksi selkä asettui sen verran, että hitaasti könkäten ja itkua tihrustaen pääsin takaisin kotiin. Jumppasin selkää vähän tämän youtube-videon ohjeiden mukaan ja kipu onneksi helpotti. Saunan lämpö auttoi myös ja sunnuntaina selkä tuntui jo taas ihan hyvältä. Tänäänkin on ollut hyvä päivä selän osalta.

Sunnuntaina käytiin hiihtämässä, mutta täytyy sanoa, että nuo nousut vaaran päälle ja mahdottoman epätasainen kelkanjälki oli ehkä vähän liikaa. Pitäisi opetella hölläämään vauhtia vähän reilummin eikä turhia hosua. Oikealla ladulla oli kyllä sitten mahtava hiihdellä, tosi upea keli oli eilenkin. Ymmärsin kyllä äidin kysymyksen "vieläkö olet hiihtänyt" tuon hiihtoreissun jälkeen. :'D Ehkä se tasainen joen jää on näin raskaana olevalle ja muutenkin ei-niin-huippukuntoiselle hiihtäjälle ihan hyvä hiihtopaikka, vaikka vähän tylsä onkin.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Neuvola & 20. raskausviikon alku

 RV 19+2 & RV 18+0

Nyt olis jo kolmas neuvolakäynti takana. Neuvolassa kaikki oli hyvin eikä muutenkaan ole mitään erityisiä oloja mihinkään suuntaan. Ihanimpana asiana on tullut vauvan liikkeet, eilen näkyi ihan mahan läpikin yksi töytäisy ja muutenkin niitä on tuntunut nyt oikeastaan joka päivä noin viikon ajan. Illalla ei tahdo malttaa laittaa nukkumaan ennen kuin pieni hetken myllää, että oikeasti tuntee sen olevan siellä ♥

Lauantaina käytiin kirpparikierros, jolta löytyi pienelle ihania bodyja ja housuja muutamat. Vielä pitää miettiä, että mitä kaikkea sitä tarvitaankaan. Melkein voisi vaikka listan kirjoittaa kaikista jutuista, niin ei mitään vaan jää hankkimatta.

Raskausajan painonnousu on vähän hirvittänyt, mutta nyt löysin laskurin, jonka mukaan paino olisi noussut varsin keskiarvoisesti eikä mitään stressin syytä siis edes ole. Hirvittäähän se silti jostain kumman syystä.

Kahden viikon päästä päästäisiin sitten jo näkemään vauvaa taas, kun on rakenneultra. Jännittää ihan hirveästi se, onko siellä kaikki kunnossa. Pitää vaan uskoa ja toivoa, että on. Ollaan mietitty, halutaanko tietää sukupuoli vai ei. Tavallaan olisi kiva pitää se jännitys ihan syntymään asti, mutta toisaalta taas olisi kiva tietää majaileeko masussa tyttö vai poika.

Neuvolamittauksien tulokset 19+0
Painonnousu alusta: +6kg
Hb: 127
Paineet 123/72
Sykkeet 154-164 ♥
Sf-mitta 19cm

torstai 2. helmikuuta 2017

18. raskausviikko


 Rv 16+6 iltapäivällä ja rv 17+2 aamulla
Tänään alkoi jo 18. raskausviikko eli viikot 17+0. Nyt kohdun pitäisi olla noussut jo pari sormenleveyttä navan alapuolelle eli aika ylös. Puoliväli lähestyy kovaa kyytiä ja pikku hiljaa tekee mieli hankkia jo vaunuja, vaatteita ja vaikka mitä.

Kerroin töissä sähköpostilla esimiehelle ja tiiminvetäjälle. Muillekin pitäisi uskaltaa kertoa, mutta en vaan jotenkin saa sanottua. :D Tänään pistin töihin vähän ihonmyötäisempää vaatetta, tunnen itseni niin isoksi, jos vaatteetkin on  telttoja. Jotenkin se kapea vyötärö tai ainakin kapea rintojen alunen jää niin piiloon, kun tuota pyllyä löytyy ja vatsaakin rupeaa löytymään - ja sitten näyttää vaan lihavalta.

Olo on hyvä, ainoa vaan, että etenkin aamuisin hengästyy niin helposti, ettei tahdo jaksaa töihin kävellä. Tai pitää kävellä niin hitaasti, että tuntuu kuin mummotkin menis rollaattoreilla ohi... Onneksi iltapäiväksi yleensä normalisoituu ja pystyy jo kotiin kävelemään reippaasti eikä iltalenkki ole tuskaa.

Selkä vaivaa myös, tai sanottaisko, että vasen pakara. Joko iskias tai si-nivelhän se varmaan on. Toivottavasti ei vaivaa raskauden loppuun asti ja onneksi se tuntuu välillä helpottavan ja liikkuessa monesti menee ohi. Kaikista pahinta on, jos seisoo oikean jalan varassa ja lepuuttaa vasenta ja sitten lähtee liikkeelle.


Pitäisi muuten ehkä kaivaa se oikeakin kamera esille ja ruveta sillä näitä kuvia ottamaan. Näyttää niin laaduttomalta. :'D

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Raskausviikko 16+0

Rosson Quattro Stagioni
Nyt olisi sitten raskausviikko 17 ja olen reissussa Helsingissä. Tänään oli ensimmäistä kertaa kauhea närästys. Ratikassa piti hypätä paria pysäkkiä aiemmin pois kyydistä, kun tuntui että oksennus lentää muuten. Oli siinä tosin se hyvä puoli, että näki Helsinkiä hieman paremmin. Näin Mannerheimin patsaankin. Muuten kävin Forumissa ja Kampissa. Ostin sieltä äitiysliivit ja kävin ihastelemassa vauvan vaatteita. Varsinkin Name itin vauvanvaatteet on ihana älyttömän söpöjä!

Tuntuu että vatsa on kasvanut myös kovasti. Onneksi vielä aamulla vatsa on kohtuullisen kokoinen, mutta varsinkin iltaa myöten olisi tosi vaikea peitellä sitä - onneksi ei tarvitsekaan. Odotan kovasti että alkaisin tuntea vauvan liikkeet, muutama päivä sitten ajattelin että tunsin ne, kun makasin vatsallaan, mutta en ole ihan varma.

Muuten olo on ollut hyvä, mitä nyt hormonit heittelee ja välillä herkistyy kauhean helposti. Itku ei ole kovinkaan tiukassa, viimeksi itkin ennen lähtöä jo valmiiksi koti-ikävää ja sitä että miehen kaveri oli käymässä, vaikka olisin halunnut olla kahdestaan Henkan kanssa. (Voi kamala :D )

Masu 15+6

perjantai 13. tammikuuta 2017

Toinen neuvola 15. raskausviikko

Tänään oli toinen neuvolakäynti enkä voi kun kiitellä meidän ihanaa neuvolatätiä. ♥ Juteltiin voimavarakyselyn pohjalta kaikenlaisista asioista, peloista ja huolista ja muista, teki varmasti Henkallekin ihan hyvää. Se kun jännittää ja pelkää pahinta jatkuvasti.


Painoa oli tullut 3kg, tuntuu kauhean paljolta...! Toisaalta, onpa nuo tissitkin kasvaneet. On tosin vatsakin. Sykettäkin kuunneltiin jo vähän ylempää kuin aiemmin ja niin olen itsekin kotidopplerilla huomannut.


Syke oli nyt jotain 142-150, oikein hyvä siis. On aina yhtä ihanaa kuulla se hurja laukantapainen jumpsutus, joka siitä ministä lähtee. ♥


Viikonlopuksi lähdetään Koskenkylään huolehtimaan, että Liisa selviää viikonlopun, kun Henkan vanhemmat lähtee mökille. Meillä on myös Tessun kanssa ensimmäinen tokotreeni, huhhui!

tiistai 10. tammikuuta 2017

14+0 uutiset appivanhemmille

Pitäisi oikeastaan ryhdistäytyä tämän blogin pidon kanssa ja kirjoitella enemmän asioita muistiin. Harmittaa varmasti jälkeen päin, jos mitään ei ole tallessa... 

Kerrottiin Henkan vanhemmille noin viikko sitten ennen mökille lähtöä. Hyvin vaivautuneina istuttiin pöydässä ja kun Henkan äiti rupesi kyselemään, että onkos teillä jotain salaisuuksia ja arvasi, että vauvauutisia (kysyi, että "Koska se syntyy?!"), niin Henkan isä tokaisi, ettei se halua kuulla koko asiasta, koska sitten olisi kaikki pilalla. Kylläpä tuntui ikävältä. Hipsittiin vähin äänin kotiin.

Henkan äiti kävi vielä yhtenä päivänä ennen mökille lähtöä meillä muka tuomassa postilaatikon avainta, kun Henkka oli yksin kotona ja se oli kyllä ihan innoissaan uutisesta eikä pitänyt asiaa pahana ollenkaan. Henkan isäkin soitti lauantai-iltana, kun oltiin mökillä ja pyyteli omalla tavallaan anteeksi ja pyysi käymään (tuomaan ne postit). Käytiin sitten sunnuntaina siellä. Ainakin mies on ihan isänsä poika. Vähän hidas suhtautumaan uusiin juttuihin...

Henkan mummi oli kuiskannut Henkalle, että "kyllä niitä vahinkoja on hänellekin tapahtunut". Ah, on ne ihania... Sitten Henkan vanhemmat hössötti jostain kehdosta ja sellaisista, kyseli, että miten menee ja miten mie olen voinut. Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan ok, ei välit menneet eikä muutenkaan mitään ihan hirveää suhtautumista alun ajatuksen totuttelemisen jälkeen.

Me kaksi ollaan kuitenkin jo onnellisia siitä, että meille tulee vauva. Henkkakin, vaikka sitä pelottaakin. :D

Huono olo on tänä aamuna taas vaivannut alkuraskauden tapaan, mutta ei onneksi edelleenkään ole tarvinnut oksentaa. Eilen kävin ostamassa mammafarkut ja ai että, helpotti tämä töissä istuminenkin.